Teksti Jukka Partanen, kuvat Jukka Partanen ja Topi Pulli
Tämän vuoden alppipyöräily ajeltiin Sveitsin ja Italian vuorilla. Lähtöpaikka oli Andermatt ja päätepiste Bormio. Siitä nimi reissulle AnBo19.
Porukan koko oli tällä kertaa 25, joista 23 kammenpyörittäjää ja 2 ratinkääntäjää.
Andermatt 31.8-3.9
Andermatt sijaitsee Keski-Sveitsissä ja on pyöräilyn kannalta mitä mainioin paikka. Lähistöllä on monta upeaa nousua. Majapaikkana toimi vapaalaskijoiden hyvin tuntema Basecamp Andermatt. Hieman meitä arvelutti etukäteen se miten saadaan logistiikka toimimaan, kun Basecamppiin ei ole tietä perille. Talvella kävimme tutustumassa paikkaan ja silloin polun päällä oli metritolkulla lunta. Mitään ongelmaa ei kuitenkaan ollut ja pyörät, matkatavarat ja ruuat saatiin mukavasti liikkumaan majalle ja takaisin. Meillä oli koko talo käytettävissä ja paikka tarjosi meille todella hienon lepopaikan pyöräretkien välissä.
Osa ryhmästä ehti tulla paikan päälle jo aikaisemmin ja ajaa lenkkiä lauantaina 31.8. Kävin itsekin testaamassa pyörää viereisellä Oberalppassilla. Pyörä kulki mukavasti. Myötätuulella taisi kyllä olla osuutensa mukana tässä nautinnossa. Sääennuste viikon alulle näytti kylmälle ja kostealle. Tämä oli aika poikkeuksellista, sillä aikaisemmilla matkoilla ei juuri ole saatu sadetta niskaamme. Onneksi sää parani sen verran, että merkittävää haittaa oli vain maanantain ohjelmalle. Tällöin jouduimme lyhentämään Furka-Nufenen-Gottrhard päivän pelkäksi Gotthardiksi. Ainutlaatuinen päivä oli sekin, sillä huonosta näkyvyydestä huolimatta Tremolan kivitie oli todella upea. Ajoimme Andermattissa Sustenpassin, Grimselpassin, Furkapassin, St Gotthardpassin. Siirtyessämme Bellinzonaan ajoimme vielä Oberalppassin ja Lukmanierin.
Bellinzona 3.9 – 4.9
Bellinzona sijaitsee Ticinossa Sveitsin italian kielisellä alueella. Ilmanala oli selkeästi lempeämpi kuin korkeammalla Andermattissa. Aurinko paistoi ja lämpöä riitti. Emme kuitenkaan ehtineet nauttia siitä yhtä yötä pidempään, sillä seuraavana päivänä oli ohjelmassa siirtyminen Italian puolelle Chiavennaan. Reittivaihtoehtoja oli kaksi. Toinen kulki San Bernardino ja Splugen solien kautta. Helpompi vaihtoehto oli ajaa järvireittiä Lugano ja Como järvien rantoja pitkin. Itse valitsin solat, vaikka järvetkin olisivat olleet mukavaa vaihtelua ylämäkipolkemiselle.
San Bernardino on nousuna todella pitkä. Harhauduin kilometrien laskennassa, kun kilometritaulut näyttivät matkan San Bernardinon kylään eikä solan päälle . Koko nousun pituus oli reilusti yli 30 km ja siitä viimeiset 8 km todella upeaa, kapeaa ja vaihtelevaa tietä.
Tiukan syherölaskun ja lyhyen tasamaan jälkeen edessä oli nousu Splügen solaan. Odotukset olivat ennakkoon katossa Sveitsin puolen serpentiinien osalta. Olihan ne hienot, mutta iloinen yllätys oli lasku alas Chiavennaan Italian puolella. Todella upeaa tietä vuoren rinteessä. Pitänee jollekin reissulle ujuttaa mukaan..
Chiavenna 4.9-5.9
Chiavennassa riitti vielä lämmintä, mutta ennuste alkoi näyttää heikommalta tulevien päivien suhteen.
Seuraavana päivänä oli ohjelmassa siirtyminen Livignoon. Reitti oli ylämäkeä muutamaa pientä laskua lukuun ottamatta. Ensimmäinen nousu, Malojapass alkoi heti Chiavennasta ja oli pituudeltaan yli 30 km. Keskijyrkkyys oli varsin maltillinen, mutta tähänkin mäkeen mahtui muutama jyrkempi penkka. Viimeiset kilometrit ennen solaa olivat juuri niin hienot kuin mitä valokuvien perusteella oli kuvitellut.
Ylhäällä Engadin laaksossa ajoimme ripeästi St Moritzin ja muiden hienojen kylien ohitse. Tarkoituksena oli päästä Berninapassin päälle ennen sateen tuloa. Tämä onnistui meidän ryhmältä, mutta osa kastui pahastikin.
Livigno 5.9-6.9
Hyvin nukutun yön jälkeen oli tarkoitus siirtyä Bormioon pienen kierroksen kautta ajaen legendaarisen Stelvion yli. Luonnonolosuhteet olivat kuitenkin tällä kertaa vastaan. Bormioon laskevalla tiellä oli maanvyörymä ja tie oli suljettu. Suunnittelimme kuitenkin vähän pidemmän reitin tarjolle, jotta innokkaille tarjoutuisi mahdollisuus ajaa tämä etukäteen reissun kohokohdaksi mainostettu nousu. Reitti kulkisi Pratosta ylös ja Umbrailista alas ja sen jälkeen takaisin Livignoon, josta sitten Bormioon. Sää muuttui kuitenkin ennustettakin pahemmaksi ja Stelvion huipulle oli tulossa lunta. Se ei ollut este Antille, Teemulle ja Kimmolle. He ajoivat Stelvion ylös Pratosta vesi ja lumisateessa huoltoauton tukemana. Alas ei kyllä ollut pyörällä ajamista. Chapeua.
Me muut ajoimme lyhintä tietä Bormioon. Foscagnon nousun päälle selvisimme suhteellisen kuivana, mutta lasku alas oli kylmä ja märkä. Onneksi hotellissamme Bormiossa oli asiallinen kylpyläosasto kohmeisten ruumiinosien sulatteluun.
Bormio 6.9-8.9
Viimeisenä ajopäivänä oli tarkoitus ajaa Mortirolo ja palata takaisin Gavian kautta. Gavialle ei ollut kuitenkaan menemistä, kun sielläkin oli tie poikki maanvyörymän seurauksena. Onneksi Bormion ympäristö tarjosi useita mahdollisuuksia ajella mäkiä niille, joille Mortirolon ajamisessa ei ollut riittävästi haastetta. Itse päätin ajaa ensin Mortirolon omia voimavarojeni koetellen ja katsoa sitten sen jälkeen onko jalkaa ajaa jotain muuta Ylämäki kulki hyvin ja hymyssä suin tuli ajeltua suoraan takaisin hotelliin.
Meillä oli aika hyvä ajoitus Mortirolon suhteen, sillä seuraavana päivänä oli taas varsin kehno keli. Lunta tuli vuorilla niin, että Zurichiin palaava porukka joutui aikaistamaan lähtöä ja ajamaan kiertoreittiä. Kaikki pääsivät kuitenkin aikataulun mukaisesti takaisin Suomeen.
Anbo19 oli kokonaisuudessaan hieno matka, vaikka luonnonolosuhteet ja ryhmässä kiertänyt flunssa hieman muuttivat suunnitelmia. Kiitos kaikille mukana olleille ja erityisesti huoltoautojen kuljettajille Topille ja Jarnolle.
Ensi vuonna kampea väännetään Meri-Alppien maisemissa ja siitä nimi matkalla Alma20. Linkin takaa löytyy tarkempaa tietoa matkasta