Adventure Partners tuotteiden toimitusehdot
1. Kurssien, retkien ja tapahtumien toteutuminen?
Adventure Partnersin toiminnassa tärkeä prioriteetti on että pyrimme kaikki tapahtumat järjestämään suunnitelman mukaan. Mikäli kurssi, retki tai tapahtuma joudutaan Adventure Partnersin puolelta peruuttamaan tai siirtämään uuteen ajankohtaan esimerkiksi liian vähäisen osallistujamäärän, henkilökunnan sairastumisen tai sääolosuhteen vuoksi, voi ilmoittautunut joko peruuttaa osallistumisensa tai vaihtaa toiseen Adventure Partners tuotteeseen.
2. Vastuut ja vakuutukset
Adventure Partnersin henkilökunnalla on toiminnan vastuuvakuutus, joka kattaa kurssin, retken tai tapahtuman ohjaukseen, välineisiin ja tiloihin liittyvät toiminnat. Muista vahingoista vastaa tapahtumaan osallistuja henkilökohtaisesti tai oman vapaa-ajan tapaturmavakuutusturvansa kautta.
3. Kurssin, retken tai opaspalvelun peruuttaminen tai vaihtaminen
Kotimaassa tapahtuvien, kestoltaan maksimissaan vuorokauden tapahtumien osalta ilmoittautumisen voi peruuttaa sähköpostitse viisi arkipäivää ennen kurssin alkamista. Tällöin peruuttamisesta peritään 30 euron käsittelymaksu, ja loppuosuus maksetusta kurssin hinnasta palautetaan asiakkaalle. Mikäli kotimaassa tapahtuva kurssin tai tapahtuman osallistuminen perutaan alle viisi arkipäivää ennen kurssiajankohtaa ei osallistumismaksua palauteta. Tuotteen voi vaihtaa veloituksetta toiseen Adventure Partners tuotteeseen viimeistään viisi arkipäivää ennen kurssiajankohtaa. Jos osallistuja joutuu peruuttamaan osallistumisensa viime hetkellä esteen esimerkiksi sairastumisen vuoksi, hän voi antaa paikkansa jollekin toiselle henkilölle.
Kestoltaan yli vuorokauden mittaisten kotimaassa ja ulkomailla tapahtuvien kurssien, tapahtumien ja retkien osalta ilmoittautumisen voi peruuttaa sähköpostitse 60 vuorokautta ennen kurssin alkamista. Peruutuksesta menee 30 euron käsittelymaksu. Ulkomailla tapahtuviin usean päivän tapahtumiin sisältyy usein varausmaksuy varausmaksu, joka veloitetaan ilmoittautumisen yhteydessä. Maksettuja varausmaksuja ei palauteta vaan paikan varaaminen varausmaksun maksamalla on aina sitova ilmoittautuminen. Mikäli yli vuorokauden mittainen kurssi tai tapahtuma perutaan 30-59 vuorokautta ennen ajankohtaa, palautetaan puolet osallistumismaksusta. Mikäli peruuttaminen tapahtuu alle 30 vuorokautta ennen tapahtuman alkua, ei osallistumismaksua palauteta. Esteen sattuessa ilmoittautunut voi luovuttaa osallistumisensa toiselle henkilölle.
Adventure Partnersin tuotteiden neuvonta
Email: outofoffice@adventurepartners.fi
Puh: 020 7438791
Annamme mielellämme infoa tapahtumiimme liittyen käytännön asioista ja henkilökunnan yhteystietoja. Jos mietit onko jokin reissu sinulle sopiva, ole rohkeasti yhteydessä. Autamme ja varmistamme että tulet oikealle kurssille tai retkelle.Lähetämme kurssin tilanneille käytännän neuvoja sähköpostitse ennen kurssia. Esimerkki kurssikirjeestä:
Tervehdys,
Kiitos ilmoittautumisestasi Adventure Partnersin Kalliokiipeilyn peruskurssille 17.5.2014.
Kurssi järjestetään Vantaan Käärmekalliolla kello 10-18. Kurssi koostuu kahdesta osasta:
Seinäkiipeilyn peruskurssi (ensimmäinen osa) ja Seinältä kalliolle -kurssi (toinen osa).
Ensimmäisen osan (Seinäkiipeilyn peruskurssi) aikana tulet oppimaan kiipeilyharrastuksen
perustiedot: varusteiden pukeminen, kiipeilyköyteen kiinnittyminen, varmistustekniikka sekä
muutamien vaaratilanteiden läpikäynti. Tämän jälkeen alkaa toinen osio eli Seinältä kalliolle
kurssi, jossa opit itsenäisen toiminnan suomalaisilla kiipeilykalliolla. Seinältä kalliolle –
kurssilla keskitytään ankkurien rakentamiseen ja köyttä pitkin laskeutumiseen.
Tavataan Vantaan IKEA:n parkkihallin koilliskulmassa kello 10.00. Pukeudu päivää varten sää
ja luonnonolosuhteissa toimiminen huomioiden. Vedenpitävät vaatteet ovat varulta hyvä olla
mukana. Ota mukaan myös tuhdit eväät ja riittävästi nestettä (muistathan, että
alkoholijuomat ja kiipeily eivät sovi yhteen).
Ilmoitathan minulle emailitse teija@adventurepartners.fi, mikäli tarvitset kiipeilyvarusteita
lainaan kurssin ajaksi; kiipeilykengät (lähetä minulle kengänkokosi), kypärä sekä valjaat.
Kurssin pääkouluttajana toimii Sini (+358 50 376 xxxx).
Nähdään kurssipäivänä kello 10.00 IKEA:n parkkipaikalla.
Tervetuloa kurssille!
Kiipeilyterveisin
Adventure Partnersin tiimi