Teksti: Miia Fohlin

Kuvat: Toni ja Miia Fohlin

Alpeilla on lukuisia jo klassikoiksi muodostuineita ski
toureja Chamonix-Zermatt –ski tourin lisäksi. Tässä yksi vaihtoehto Ötztalissa
Itävallassa, jos haluaa hiihdellä ei-niin-tallattuja polkuja. Me teimme tourin
maalikuussa paikallisen, erittäin hyvän oppaan, Kilian Scheiberin, opastamana. Vent
Rundtouria pidetään Itävallan haute-routena, ja siitä on muutamia eri versioita,
joista yleisimmät kestävät viisi päivää. Me humppasimme vastavirtaan tuon viiden
päivän verran, pisimmän version ollessa kahdeksan päivää totista humppaa
päivästä toiseen.

Päivä 1: Vent –
Vernagt-Hütte

Ensimmäiseksi yöksi Kilian oli buukannut meille punkat
Vernagt-Hüttelta, jonka korkeus on noin 2.755 metriä. Sinne voi toki hiihdellä
suoraan Ventin kyliltäkin mutta silloin valitsee todellisen langlaufin pitkin
Platteibergin eteläisiä rinteitä. Kartasta katsomalla reitti näyttää yhdeltä
pitkältä traversilta, joka tuo hissukseen ylös vähän alle 900 metrin verran. Kilsoissa
kyse on ehkä noin kahdeksan kilometrin ”murtsikasta”.

Me valitsimme tästä syystä vähän vaihtelevamman reitin
muutamalla hyvällä laskulla ja nousimme ensin Ventin hisseillä ylös reiluun
2.600 metriin, mistä laskimme pikkunyppäisyn alaspäin, laitoimme skinit pohjaan
ja lähdimme humppaamaan kohti Breslauer Hütteä. Sen tietämillä käänsimme kokan
kohti luodetta ja nousimme Mitterkarin laaksoa pitkin pienen Seekogelin
huipulle reiluun 2.900 metriin. Siellä nipsnaps skinit veks ja sivakat
alamäkeen muutamat sata korkeuserometriä aina välillä traversaten ja länteen
pitäytyen kohti Plattei Kogelin itäseinää, jonka alla taas vaihto. Nousu oli
suht viettävä ja korkeuseroa tälläkin kertaa tuli kolmisensataa metriä. Noin
3.000 metrin korkeudessa oli jälleen vaihto laskumoodiin ja luvassa taas
länteen traversaavaa menoa, aina välillä pitempiä pätkiä tiputellen
Platteibergin selän ympäri perusnousu-uralle noin 2.500 metrin korkeuteen.
Sieltä näki jo ylös Vernagt-Hüttelle, minne oli enää yksi pieni murtsika ja
viimeinen kolmisatametrinen vähän viettävämpää mäkeä.

Vernagt-Hütte on oiva paikka, jos haluaa tehdä yhdeltä ja
samalta hütteltä useampia huippuja. Vaihtoehtoja on lukuisia aina Wildspitzestä
Fluchtkogeliin ja Vernagtfernerin monista yli 3.500 metriä korkeista huipuista
Guslarspitzeen. Toisaalta hütte on aika iso, eikä ihan niin kotoisa kuin
pienemmät kaverinsa. Ruoka, etenkin struudeli, on kuitenkin hyvää ja henkilökunta
mitä mainiointa! Hütten, niin kuin monen muunkin hütten, omistaa DAV ja tällä
kertaa Würzburgin osasto.

Päivä 2: Vernagt-Hütte
– Hochvernagt Spitze – Vernagt-Hütte – Guslarspitze – Hochjoch Hospiz

Pojat, eli Kiltsu, Toni ja Janne, hiihtivät toisena
aamupäivänä Vernagtfernerin ylös Hochvernagt Spitzelle (3.539m) minun potiessa
polveani ja juodessa kahvia sekä syödessä struudelia majalla. Kyse oli noin 800
metrin noususta ja vastaavasti laskusta noin viiden kilometrin matkalla.
Jäätikkö oli loiva loppua lukuun ottamatta ja railot hyvin ummessa. Loppunousu
toppiin ja huippuharjanne ovat erittäin ilmavat ja tarkkuutta vaativat, sillä
ladun vierestä on parisataa metriä 60-asteista feissiä alas jäätikölle. Lasku
alas on erinomainen ja loivalta tuntunut loppuosakin antaa kunnon vauhdit, kun
on lääniä, jolla vetää.

Majalla pidetyn lounastauon jälkeen heitimme taas reput
selkään ja aloitimme humpan kohti Mittlerer Guslarspitzeä, joka on myös
ylityspaikka (3.126m) matkalla takaisin Rofenin laakson ja Hochjoch Hospiz –hüttelle,
jonka korkeus on 2.412 metriä. Nousu on melko lyhyt, vain noin 400 korkeusmetriä,
mutta loppu on jyrkkä ja vähän tasapainoa ja tarkkuutta vaativaa kivikikkailua,
jossa ei halua kaatua eli käytännössä tippua, ja lopussa sen verran
haasteellista, että piti ottaa sukset kantoon. Jääraudat ja vähintäänkin
hankiraudat tulevat ihan tarpeeseen. Mittlerer Guslarspitzeltä on oivat näkymät
eri huipuille, joille Vernagtin puolelta on mahdollista sivakoida.

Lasku alas Hochjochille oli viettävää alkua lukuun ottamatta
loivaa kevätlojottelua ja kivien väistelyä. Loppua kohden lumi tosin muuttui
liisteriksi, mikä oli ehkä vähän kiusallista kipeälle polvelle. Alas kuitenkin
päästiin ilman suurempia kommelluksia. Hochjochin hüttekin on DAVin
omistuksessa, ja tällä kertaa Berliinin osaston. Hochjoch on superviihtyisä,
suht pieni ja miellyttävä ja mikä tärkeintä, hyvät on struudelit sielläkin.

Päivä 3: Hochjoch
Hospiz – Gepatschferner – Hochjoch Hospiz

Minä jatkoin kahvinjuontia ja struudelin syöntiä polven
ollessa ”hieman epäkunnossa”, joten pojat hilpaisivat päivärundina Kesselwandferneriä
pitkin Gepatschfernerille noin 3.200 metriin ja alas. Lasku alas oli
huippuhienoa firniä, joten vähänkös harmitti, etten ollut mukana. Gepatschferner
on Itävallan toiseksi suurin jäätikkö noin 17km2:n pinta-alallansa.

Sukset veimme päivän päätteeksi alas depositiin sillalle,
joka ylittää Rofenin laaksoon laskevan Hintereisferneriltä tulevan joen. Näin
ei seuraavana aamuna tarvitsisi kekkuloida reppujen, suksien ja sauvojen kanssa
Hochjochilta alas sillalle vievää kivikkoista puoliferrattaa monokkelit jalassa.
Riittäisi, että selvittäisi kyseisen rastin ihan vain itsensä ja reppunsa kanssa.
Siinäkin tekemistä ihan kylliksi, sano.

Päivä 4: Hochjoch
Hospiz – Hauslab Joch – Ötzi Fundstelle – Martin Busch Hütte

Neljäntenä päivänä suunta oli pitkälti etelään koko nousun
ajan Hauslab Jochille (3.279m) asti, mistä kurvattiin lounaaseen katsastamaan
minun retkeni kohokohta, Ötzin löytöpaikka, ja edelleen alas itä-koilliseen
Martin Busch Hüttelle 2.501 metriin. Päivä oli tourin pisimpiä kilometreissä,
joskaan ei nousumetreissä mitattuna. Pitkäksi nousun teki Hauslab Jochille
johtava jäätikkö, joka tuntui kestävän iäisyyden. Tilannetta ei helpottanut se,
että jäätikön ylitys tehtiin sen sortin hernerokkasumussa, ettei aina tiennyt,
onko ylä- vai alamäessä. Siinä kohdin hiihdellessä oli ihan kiva, että oli paikallinen,
erittäin kokenut opas mukana. Siinä alkaa olla gepsit ja kartat melko lailla
hyödyttämiä, jos täytyy löytää harjanteelta muutaman metrin tarkkuudella se
kohta, josta lähdetään tiputtamaan alas. Ja sekin tieto, mitä kartoista ei aukea,
on laskun erikoinen alku, jossa pitää traversata varsin jyrkähköä feissiä
kivipantojen välistä ”saarekkeelta toiselle”, jotta päätyy jatkuvamman
laskureitin päälle.

Hauslabin passolta laskimme ensin siis alas muutama sata
korkeuserometriä puikkelehtien kivikoiden välissä, jolloin viimeinenkin
suuntavaisto meinasi hävitä. Yhtäkkiä sumusta ilmestyi eteemme noin kolme
metriä korkea kivipaasi, ja kas, olimme tulla tupsahtaneet kuin ankat sumusta
suoraan Ötzin monumentille. Kivipaasi ei kuitenkaan ole se oikea paikka, josta
Ötzi löydettiin, vaan se sijaitsee noin 70 metriä muistomerkiltä korkeuskäyrää
seuraten koilliseen. Siellä oli tietenkin aivan pakko käydä ottamassa
pakolliset valokuvat, vaikka näkyvyys olikin vain pari metriä. Voi vain arvata,
miten hyviä niistä kuvista tuli;) Mutta minkäs sitä (yhteiskunta)maantieteilijä
itselleen voi, kun on ihmiskunnan historian kannalta näinkin merkittävästä
löydöstä kyse! Itse löytöpaikka, jos saan siitä vielä höpistä, on
kalliopantojen väliin jäävä painanne, joka on täyttynyt lumella, ja aikoinaan
toki jäällä, ja joka on alkanut hiljalleen sulaa pois. Kilianin mukaan
painanteessa on usein lunta kesälläkin juuri sen kupinomaisen muodon vuoksi ja
näin ollen on mahdollista, että jäätikön liike ei ole kuljettanut Ötzi-velikultaa
alaspäin, niin kuin tyypillisesti tapahtuu.

Löytöpaikka ei ole varsinaisesti minkään hiihto-, vaellus-
tai kiipeilyreitin varrella, mistä johtuen on mahdollista, että Ötzi oli saanut
pötkötellä siellä osin vapaana jäästä jo pitempäänkin ennen kuin saksalainen
kiipeilijäpariskunta vuonna 1991 hänet matkalla alas Fineil Spitzeltä löysi. Ja
sekin on suurta sattumaa, että tämä pariskunta käveli juuri tuota kautta alas,
sillä perusreitti ei sieltä mene. Heidän majapaikkansa oli Similaun Hütte,
mutta he taittoivat taivalta alas huipulta yhdessä Martin Busch Hüttelle
menevien henkilöiden kanssa ensin jonkin matkaa, ja jossain vaiheessa
kääntyivät sitten kohti Similaunia, ja siinä kohdin sitten bongasivat Ötzin.
Päästyään Similaun Hüttelle, he raportoivat hüttenpitäjälle Markus Pirpamerille
löydöstään, joka puolestaan hälytti paikalle Italian Carabinierit ja Itävallan
Gendarmeriet. Viranomaiset tuumivat, josko kyse olisi jostakusta jäätiköllä liikkuneesta
hiihtelijästä, mutta koska ketään ei oltu viime aikoina raportoitu kadonneeksi,
asia taisi jäädä sillensä. Similaun Hüttellä oli kuitenkin samaan aikaan
legendaarinen Reinhold Messner, joka seuraavaksi hilpaisi löytöpaikalle.
Messner oli sitä mieltä, että kenties oli kyse noin 500 vuotta vanhasta
vainajasta, ei kenestäkään ”tuoreesta hiihtelijästä”, sillä tällä oli sen
verran erikoiset vermeet päällä. Löytöpaikka on selkeästi maantieteellisen vedenjakajan
Itävallan puolella, minkä vuoksi Ötzi kuskattiin ensin alas Innsbruckiin oikeuslääketieteellisiin
tutkimuksiin. No, niiden myötä sitten havaittiin, että kaveri onkin vähän
vanhempi eli rapiat 5.300-vuotias, mistä syntyi suuri mediakohu. Ja tämä
puolestaan herätti Italian hallinnon mielenkiinnon Ötziä kohtaan. Ja kas,
Italia onnistuikin todistamaan, että rajapyykeillä mitattuna Ötzin löytöpaikka
onkin noin 90 metriä Italian puolella. Näin ollen Ötzi majailee nykyään
Bolzanon arkeologisessa museossa. Se on aivan ehdottomasti seuraava
Ötzi-kohteeni.

Ötzin löytöpaikalta on kiva lasku alas Martin Busch Hüttelle,
jos näkee eteensä. Nyt ei nähty, mutta sieltä puikkelehdittiin Kilianin
johdolla erinäisten kivipantojen välistä ja lomasta aina alaspäin ja kohti
itä-koillista, kunnes maasto muuttuu selkeäksi Niederjochin solaksi. Sen
varrelta 2.501 metrin korkeudesta löytyy Martin Busch Hütte, joka on melko iso
ja uusi maja, jonka senkin, yllätys yllätys, omistaa DAVin Berliinin osasto.

Kilianin mukaan Martin Busch Hütte on kaikkein paras alueen
majoista, jos haluaa asua yhdellä majalla ja hiihtää useita eri huippuja. Niitä
riittää sieltä käsin kuulemma hyvinkin viikoksi.

Minä jatkoin kahvinjuontia ja struudelin syöntiä kerran
vauhtiin päästyäni ja pitelin siinä sivussa polveani. Pojat kävivät eteläisen
Föhnin ja siitä johtuvan sumun edelleen pitäessä pintansa nousemassa Kreuz
Kogelille (3.340m), joka on suoraan luoteeseen hütteltä. Nousu oli paikoin
varsin jyrkkä ja jäinen, joten hankiraudoille oli tälläkin keikalla käyttöä. Ne
tuntuivat olevan ylipäätään jokseenkin välttämättömät vermeet näillä meidän
kohdalle osuneilla keleillä. Suosittelen lämpimästi, niin ei tarvi lipsutella. Lasku
osui juuri sopivasti aamun pehmittämälle firnille lyhyeen aurinkoikkunaan ja
oli kuulemma reissun paras. En ollenkaan epäile, mutta hyvä oli mun
struudelinkin.

Poikien aamupäivänyppäisyn jälkeen suunnattiin kippurat alas
Niederjochia mukaillen ja aloitettiin melkoinen yhdensuuntainen
langlauf-traverse kohti Ventin kylää. Pakko myöntää, että jouduin nyt
todellakin puremaan hammasta, sillä oikea eli se rikkinäinen jalka oli koko
matkan alajalka ja kuormitettuna. Meinasi usko loppua, tuleeko kylä ikinä
näkyviin. No, tulihan se sieltä vihoviimein, reilun kahdeksan kilometrin
murtsikan jälkeen. Traverse kulkee valtavan vuorenseinän alla ja reitti ylittää
useita isoja vyörykuruja, joten iltapäivästä ja lämpimällä säällä ennen kuin
kurut ovat puhdistuneet ei sitä kannata lähteä tuuppaamaan, ei ylös eikä alas.

Summa summarum

Vent verkehrte Rundtour on oikein mukava touri, ja sen
rankkuutta on toki mahdollista säätää sen mukaan, millaisia huippuja majoilta
käsin käy hiihtämässä. Erityisen kivaksi minun kohdallani sen teki epäonnisesta
kintusta huolimatta visiitti Ötzi-Platzilla ja se, että majat olivat
viihtyisiä, niillä ei ollut ruuhkaa ja niiltä sai hyvää struudelia, mikä nyt
ylipäätään on kuitenkin se tärkein asia randohumppailussa. Suosittelen J

Linkkejä

Kilianin opastoimisto Ventissä: https://www.bergfuehrer-vent.at/cms/

Kilianin perheen pyörittämä Fruhstuck Pension, Haus
Hubertus: https://www.hubertus-vent.at

ÖAV:n hüttehaku (ml. DAVin Itävallan puolella olevat majat):
https://www.alpenverein.at/huetten/finder.php

Tirolin lumivyöryennusteet: https://lawine.tirol.gv.at/home/uebersicht/

Adventure Partners
järjestää opastettuja hiihtovaelluksia Alpeilla ja Norjassa, sekä lisäksi
jäätiköillä toimimiseen valmiuksia antavia jäätikkökursseja Norjan Jostedalenilla, Norjan Svartisenilla sekä päivän kursseja Helsingin Pirunkalliolla. Kurssivalikoimasta löytyy myös lumiturvallisuuskursseja.