Teksti: Teija
Kuvat: Make, Teija, Pekka
 
Niinhän se menee että palapelin kaikki palaset täytyy
loksahtaa täysin kohdilleen, jotta Khan Tengrin huippu pohjoisen reittiä on
mahdollinen.



Kukat kuin neidot – aklihaikilla Karkaran perusleirin kukkuloilla 2500 metrissä

 


Suut suppuun ja nautitaan elämämme pelottavimmasta kopterilennosta

Kulkuneuvomme Kirgisian armeijan kopteri laskeutumassa Khan Tengrin perusleiriin

 

Alempi ykkösleiri

Retkikunta ylemmässä ykkösleirissä





The huippu Khan Tengrin perusleiristä nähtynä – alkureissusta huippu oli hyvin näkyvissä

 


Reitillä matkalla kakkosleiriin. Kivi oli kiusallisen irtonaista.


 


MeteoGib mainos ja Make





Home sweet home kakkosleirissä   Laskeutumassa kakkosleiristä   Alkuviikot olin onnistunut liikkumaan matalalla sykkeellä, syömään hyvin, lepäämään ja ennen kaikkea pysymään terveenä. Näiden lisäksi onnistuimme tekemään riskiarviot ja päätökset niin, etten liikkunut reitillä silloin kuin vyöryi.   Älä mene siihen halpaan että katsot omaa reissuaikataulua ja yrität väkisin saada sen sopimaan vuoren huiputukseen. Onnen varaan laskeminen on kuin pelaisi Venäläistä rulettia, ja joskus se päättyy huonosti. Poikkeuksellisen lämpimät olosuhteet myös pohjoisen puolella hankaloittivat reitillä liikkumista. Etenkin matka perusleiristä ykkösleiriin vyöryi käytännössä koko mäki. Kelien puolesta ns. normaalikesänä lumivyöryt eivät ole pohjoisen reitillä ongelma. Jäätikön sulaessa lämpimät olosuhteet näkyivät Almatyn kaupungissa saakka tulvina.

Reitti lumivyöryjen mustan päivän jälkeisenä päivänä



“Miehet töissä”

M, M & M ja Khan Tengrin huippu taustalla

Voimani oli siis säästettynä reissun vaativiin päiviin eli siihen missä homma olisi oikeasti alkanut;
siirtymiseen kakkosesta kolmosleiriin, huippupäivään sekä laskeutumiseen vuorelta.
Niin siinä sitten kuitenkin kävi, että sääennuste lupasi lumimyrskyä näille
päiville, ja keräsimme kimpsut ja kampsut  ja laskeuduimme
basecampiin. Ikävä homma kun aikataulumme ei sallinut enää uutta huippuyrkkää
lumimyrskypäivien jälkeen. 



Rappelointia lumirännissä

 

Suunta alaspäin


Sen sijaan venasimme kuljetusta basecampista Almatyyn kuin
kuuta nousevaa. Odottavan aika oli todellakin pitkä, ja jutunaiheina perinteiset vuorillaliikkujan vessa – vatsantoimimis- nukkumis – syömis- ja juomisjutut alkoivat jo pitkästyttää.  Viihdykkeenä tuijotimme vuoren rinnettä ja analysoimme jokaisen liikkeen. Jännäsimme milloin tulisi kauden ensinousu pohjoisen reittiä huipulle. 



MeteoGib mainoskuva 2


 


Dinnertunnelmaa Khan Tengrin perusleirissä


Onneksi pitkät ja komeat Suomipoikamme löysivät kuningas alkoholin & tupukkia mustasta
pörssistä, ja viihdyttivät itseään sekä muita päiväkänneillä. Jokunen jopa tiukemman mutkan, niin että yhteislaulua Kalinkan, Miljoona ruusun, Kanootin kapean jne muodossa raikasi nuotiolla usealla kielellä. Aamutunneilla laulu kääntyi luontevasti mihin muuhunkaan kuin karhunpainiksi Venäläisleiriläisten kanssa.

Näitä tunnelmia en osaa sanoin kuvata eivätkä kuvat mene sensuurista läpi – tällaista pääset kokemaan ainoastaan lähtemällä meidän kanssa reissuun 😉 Meno oli ainutlaatuista, mutta ketään ei tarvinnut pelastaa railosta vaikka vaaranpaikkoja perusleirissä löytyikin.  




The Alpinist   Seuraavana päivänä ei kenellekään leirin kuudellekymmenelle asukkaalle jäänyt epäselväksi ketkä meistä oli Suomalaisia, ja saatiin olla ylpeitä siitä 🙂 Kiitos miesten uhrausten, välimme Venäläisiin ja Kazakstaneihin ( ja toki muihinkin) tuli oikein lämpimiksi, ja saimme nauttia erityiskohtelusta ja erityisestä vieraanvaraisuudesta. Nämä ovat tärkeitä suhteita seuraavaa Khan Tengri retkeä silmällä pitäen. Jos todennäköisyyslaskentaan lähtee mukaan, näitä reissuja saadaan tehdä aika monta ennen huipulle pääsyä. Jopa perusleirin agressiivinen isopomo lämpeni erityisesti meidän retkikunnalle, tarjoten kirjaimellisesti aamukahvin suoraan telttaan.  Lisäksi ystävämme Sergei opas oli jo into pinkeenä järkkäämässä Apikselle kaikkia uusia hienoja vuoriretkiä Venäjälle.  Kyllä se alkoholi vaan on ihme aine, miten sen avulla pääsee ihan eri tasolle ystävyydessä ainakin tiettyjen kansallisuuksien kanssa. Viinan juonti –  siis Venäläisten kanssa – kunniaan 😉 

Khan Tengrin perusleirin (4000 m) telttakoti ja karvalakki


Vuorella ja perusleirissä tutustuin ihaniin uusiin ihmisiin. Paikalliset oppaat olivat ihan huipputyyppejä, vaikken heidän
asiakkaana ollutkaan. Jos naisena saavuit samaan leiriin, oppaat ojensivat heti
teekupin ja tarjosivat paikallisia snäkejä. Kazakstanilaista sekä Venäläistä
vieraanvaraisuutta, johon toki olen törmännyt usein aiemminkin mutta vuorilla
tämä oli eka kerta.



“Taskuopas” ja Sergei-opas tutkailemassa Markulle juuri tullutta sääennustetta


 



Toinen ykkösleiri ja lumityöt


Oman poppoomme lisäksi eniten olin tekemisissä Tsekkiläisten kanssa, jotka tulivat meidän kanssa samalla kuljetuksella vuoren juurelle. Mielenkiintoista oli myös tavata Iranilaisia vuorikiipeilijöitä, ja erityisesti heidän herttaisia naisvahvistuksiaan.

Tutuiksi tulivat niin ikään Venäläisten, Kirgiisien ja Kazakstanilaisten lisäksi vuorikiipeilijät Latvian, Walesin, Scotlannin, Romanian, Japanin, Espanjan, Saksan, Itävallan ja Norjan mailta. Nyt on yhteystiedot vaihdettu ja kutsu muun muassa Iraniin voimassa, joten ei muuta kuin hiihtoreissua Iraniin planaamaan.   

 




Jäätikkökävelyllä Tsekkikamujen kanssa   Lähiboulderilla 

Täällä harmitti se ettei Raahen lukiossa ollut 90 –
luvulla mahdollista lukea sitä Venäjää, jonka innolla yläasteella aloitin.  Kommunikaatio olis niin paljon
helpompaa jos olisi yhteinen kieli paikallisten kanssa. Venäjän kielen opiskelu
kunniaan 😉



Ehkä ensi vuonna uudelleen!