Aurinkoiset terveiset alppiniityiltä. Tai oikeastaan,
karuilta sorarinteiltä. Alkanut kesä on vierähtänyt aivan yhtä nopeasti kuin
kevätkin ja paikallinen vaelluskartta alkaa hajota käsiin. No, se ei kyllä
kovin rankkaa käyttöä edes vaadi, sen verran haperosta paperista se on tehty,
mutta näyttää ainakin hyvin kulutetulle. Tirolin lähiseutujen lisäksi olen
kesän aikana vieraillut Sveitsin puolella, Espanjassa ja Italiassa (ja
sateisessa Chamonixissa), mutta paljon tekemistä on vielä edessä. Skotlanti
kutsuu toivottavasti nummilleen myöhemmin kesällä ja jos vain Keski-Eurooppaa
piinaava matalapaine tästä hellittää, on seuraava vaelluskohde kiikarissa
Dolomiiteilla.
Katalonian auringon alle. Useimmiten kesän lomamatkoja mainostetaan
yhdistelmällä kaupunkia + rantaa, joten nyt ajattelin pitää mainospuheen
kaupunkia + vuoria konseptin puolesta. Myös vuoria + rantaa kombinaatio on
erittäin mahdollinen ja suositeltava.
Barcelonassa ja ravintoloiden, ostosten ja rannalla makoilun lisäksi kaupunki
on mitä mainioin paikka erilaisten ulkoilmaharrasteiden toteuttamiseen. Mikäli
aikaa on vähän eikä kaupungin ytimestä halua poistua paikallisbussin kantamaa
kauemmaksi, Tibidabo-vuoren takana avautuva Colliserolan luonnonpuisto tarjoaa
hiekkatiet ja polut kävelylle, maastopyöräilylle ja -juoksulle. Luonnollisesti
maisemat korkeimmilta huipuilta ovat mainiot, polkujen viitoitukset sen verran
epäselvät että ylimääräisiä lenkkejä ei tarvitse erikseen hakea, niitä tulee
ihan vahingossakin ja alamäki takaisin kaupunkiin käy palauttavasta treenistä.
 |
|
Montserratin kivimuodostelmia kannattaa kiivetä ihailemaan lähietäisyydeltä
|
Päivämatkan päässä Barcelonasta sijaitsee esimerkiksi
Montserratin luonnonpuisto, joka on suosittu turistikohde vuorella sijaitsevan
luostarin ansiosta. Olen käynyt Montserratissa vuosia aiemmin autolla, mutta
nyt otin alle junan, joka vie Barcelonan keskustasta perille reilussa tunnissa.
Vuoren rinteille pääsisi näppärimmin hissillä, mutta helteisestä säästä
huolimatta halusin reippaana ulkoilmaihmisenä nousta koko matkan omin avuin,
joten hyppäsin junan kyydistä ensimmäisen hissiaseman kohdalla ja lähdin
etsimään polun alkua. Summit Postista olin löytänyt reittiohjeet alueen
korkeimmalle huipulle, Sant Jeronille, mutta heti junasta poistuttuani tajusin,
että ohjeethan alkavatkin vasta reilut 500 korkeusmetriä korkeammalta, hissin
yläasemalta. Silti joku oli ajatellut myös minun kaltaistani kävelijää ja
hetken ihmettelyn jälkeen polku ja viitta ylämäen suuntaan löytyivät ja pääsin
matkaan.
 |
| Luostari vuorenrinteen kyljessä |
Reitti jakaantuukin selkeästi kahteen osuuteen: niin
sanottuun lähestymiseen eli nousuun luostarin pihamaalle ja varsinaiseen
maisemareittiin, joka jatkuu kohti puiston ydintä. Siinä missä suurin osa
ihmisistä keskittyy luostarin lähiympäristön ihailuun, vaikuttavimmat maisemat
avautuvat syvemmällä puistossa ja tällöin ihmishumu jää myös taakse. Sant
Jeronille pääsee luostarin nurkilta kahta reittiä pitkin, jotka kohtaavat
puiston perukoilla kilometri pari ennen huippua. Valitsemalla oikealle lähtevän
reitin, etenee nopeammin puiston uumeniin ja keskelle surrealistista,
esihistoriallista (Mesotsooisella aikakaudella eli noin 251-65 miljoonaa vuotta
sitten sijainnutta) jokisuistoa.
 |
| Puistonvartijoilla oli vielä vauhdikkaampi askel kuin minulla |
runsaasti kalliokiivettävää ja varsinkin loivien pintojen ystäville släbejä
riittää. Koska illallinen Barcelonassa odotti tiettynä kellonlyömänä, keskityin
noudattamaan merkittyjä polkuja, mutta matkan varrella on monta mukavan
näköistä scrämbläyshuippua, joita kiertämällä reittiin saa enemmän variaatiota.
Sant Jeronin huipulta maisemat ovat kauniit, mutta kaikkein suurimman
ihmetyksen kohde ovat puiston kivimuodostelmat itsessään.
 |
| Vuosimiljoonien pyöristämää jokisuistoa |
Huipun tuntumassa evästäessäni jokainen ympärillä nouseva
tötterö houkutteli kiipeämään päälleen. Alueelle kelpaa siis tulla ajan kanssa.
Paluumatkan takaisin luostarille tein ympyrälenkin toista puoliskoa pitkin ja
vanhan jokiuoman muodot voi edelleen nähdä maisemassa. Vuorelta alas
juna-asemalle laskeuduin samaa reittiä jota olin noussutkin, kokonaisnousua
päivän aikana kertyi noin 1200 metriä ja matkaa ehkä kuutisentoista kilometriä.
Kataloniassa lomailemisen ehdottomana etuna on paikallinen ruoka ja juoma,
kinkkua ja cavaa tankkaamalla jaksaa ulkoilla.
 |
| Kinkku pitää polulla |