Teksti: Teija Laukka
Kuvat: Mia Graeffe
Mia Graeffen “Lähden Everestille”
maininta naamakirjassa sai tuttavat ja kylänmiehet ymmälleen. Mitä? Missä se
kaikki reuhaaminen etukäteen mihin on totuttu kun kyseessä on Mount Everest
projekti? Mia ei näe syytä miksi hänen pitäisi olla julkisuudessa, koska hän ei
käytä sponsoreita. Ainoa motiivi haastattelun antamiseen on nostaa
naiskiipeilijöiden profiilia ja kannustaa tyttöjä & naisia tekemään
asioita.
maininta naamakirjassa sai tuttavat ja kylänmiehet ymmälleen. Mitä? Missä se
kaikki reuhaaminen etukäteen mihin on totuttu kun kyseessä on Mount Everest
projekti? Mia ei näe syytä miksi hänen pitäisi olla julkisuudessa, koska hän ei
käytä sponsoreita. Ainoa motiivi haastattelun antamiseen on nostaa
naiskiipeilijöiden profiilia ja kannustaa tyttöjä & naisia tekemään
asioita.
” Isoja vuoria pystyy kiipeämään ja pärjäämään korkealla
muutkin kuin pahat pojat – pahat tytötkin pärjää isoilla vuorilla. Sitten kun
me tytöt tehdään kivoja juttuja, niin kyllä sitä voi tuoda esillekin. Kukas se
meidän profiilia muuten nostaa, jos ei me itse” sanoo Mia napakasti.
Treffasin Mian haastattelun merkeissä toimistollamme
klo 18, ja kello näytti 22.30 kun suljin toimiston oven. Siinä välissä
neukkarin viereinen kisastudio oli maansa myynyt Italian tappion vuoksi, mutta
minulla oli mielenkiintoisempaa tekemistä kuin fudisottelun seuraaminen. Fiilis
kuin olisin hetkeksi päässyt “kärpäsenä kattoon” Mian menneen kevään
Everest seikkailussa.
 |
|
Kolmio Mian poskessa muistuttaa paleltumavaaroista vuorilla
|
Kuka on Mia Graeffe?
Mia Graeffe aloitti kiipeilyn korkealta Cotopaxilta
2001, ja huomasi heti että korkealla toimiminen sopii hänelle. Sen jälkeen
tutuksi on tullut Alpit ja Himalaja. Mia on viettänyt paljon aikaa Lapissa
vaeltaen, ja myös saaristo on hänelle erityisen rakas paikka. Mia on melonut
paljon pienestä saakka, ja kiinnostus ulkoilmalajeihin lähti saaristosta.
Mialla ei ole tikkilistaa vuorista, mitä hän haluaa kiivetä “Vuoret
valitsevat minut ja tartun mahdollisuuksiin tilaisuuksien tullen”.
2001, ja huomasi heti että korkealla toimiminen sopii hänelle. Sen jälkeen
tutuksi on tullut Alpit ja Himalaja. Mia on viettänyt paljon aikaa Lapissa
vaeltaen, ja myös saaristo on hänelle erityisen rakas paikka. Mia on melonut
paljon pienestä saakka, ja kiinnostus ulkoilmalajeihin lähti saaristosta.
Mialla ei ole tikkilistaa vuorista, mitä hän haluaa kiivetä “Vuoret
valitsevat minut ja tartun mahdollisuuksiin tilaisuuksien tullen”.
Vaikkei Mia sitä mainostanutkaan, hän treenasi koko
talven Everestin retkeä varten. Toki takana on useiden vuosien
valmistautuminen, sillä tämä oli Mian kuudes retkikunta. Ennen Everestiä Mialla
oli kokemus kahdesta yli 8000 metriä korkeasta vuoresta; Lhotse sekä Cho Oyujo. Jälkimmäinen ei mennyt ihan nappiin “Oli ongelmia tankkauksen,
kelien ja terveyden kanssa” Mia kertoo. Tämä oli erityisen opettavainen
retki, koska Mia joutui oppimaan useat asiat vuorella kantapään kautta miten
homma hoidetaan. Retkikunta kantoi itse suuren osan varusteistaan, ja siinä Mia myös huomasi
pärjäävänsä hyvin korkealla.
talven Everestin retkeä varten. Toki takana on useiden vuosien
valmistautuminen, sillä tämä oli Mian kuudes retkikunta. Ennen Everestiä Mialla
oli kokemus kahdesta yli 8000 metriä korkeasta vuoresta; Lhotse sekä Cho Oyujo. Jälkimmäinen ei mennyt ihan nappiin “Oli ongelmia tankkauksen,
kelien ja terveyden kanssa” Mia kertoo. Tämä oli erityisen opettavainen
retki, koska Mia joutui oppimaan useat asiat vuorella kantapään kautta miten
homma hoidetaan. Retkikunta kantoi itse suuren osan varusteistaan, ja siinä Mia myös huomasi
pärjäävänsä hyvin korkealla.
 |
|
Cho Oyo ja Shishapangma vasemalla sekä oikealla hitusen perusleiristä
|
Lhotsen Mia kiipesi 2012, ja se oli huomattavasti
rankempi kokemus hänelle kuin Mount Everest. Mia: “Kaikki ovat niin
innoissaan Everestistä ja minulle Lhotsen huiputuspäivä oli huomattavasti
isompi juttu kuin Everest”. Erityisesti Mount Everest ei ollut Mialle
haave. Viimeisen vuoden aikana suunnitelmissa oli kaksikin muuta eri
kasitonnista vuorta. Makalulle Mia olisi lähtenyt mutta vasta Everest sai
vihreää valoa työnantajalta vapaan järjestämisen suhteen. Tiibetin
puolen reitille Mia halusi, koska oli nähnyt jo eteläpuolen reitin lähes
kokonaan. Mia: ” Rakastan vuorikiipeilyä ja vuoria mutta en halua samalle
reitille uudelleen, maailmassa on niin paljon vuoria käytävänä”.
rankempi kokemus hänelle kuin Mount Everest. Mia: “Kaikki ovat niin
innoissaan Everestistä ja minulle Lhotsen huiputuspäivä oli huomattavasti
isompi juttu kuin Everest”. Erityisesti Mount Everest ei ollut Mialle
haave. Viimeisen vuoden aikana suunnitelmissa oli kaksikin muuta eri
kasitonnista vuorta. Makalulle Mia olisi lähtenyt mutta vasta Everest sai
vihreää valoa työnantajalta vapaan järjestämisen suhteen. Tiibetin
puolen reitille Mia halusi, koska oli nähnyt jo eteläpuolen reitin lähes
kokonaan. Mia: ” Rakastan vuorikiipeilyä ja vuoria mutta en halua samalle
reitille uudelleen, maailmassa on niin paljon vuoria käytävänä”.
Pohjoispuolen Everest reitille
Mian Everest retkikunnassa oli yhteensä 5 kiipeilijää
ja 5 sherpaa – Mia oli porukan vanhin. Sopeutuminen alkuun on Mialle hankalaa,
ja retkikunnan muut jäsenet tottuivatkin siihen että ” granny” tulee
siellä perässä. Tosin siinä vaiheessa kun kiivettiin ykkösleiriin, homma
muuttui ihan täysin ja leikkimielinen “granny” lempinimen käyttö
loppui.
 |
| Välillä ruoaksi jopa kanaa |
Mian kokemus korkealta on opettanut tuntemaan oman sopeutumistahtinsa
ja että hän on parhaimmillaan korkealla yli 7000 metrissä, joten hänelle on
hyväksi ottaa alkumatka rauhakseen. Retki kesti kaikkineen Katmandusta Katmanduun 58 päivää. Pohjoispuolelta Everestille kiipeäminen kestää
kaikenkaikkiaan kauemmin kuin eteläpuolelta.
 |
| Mian tiimikavereita perusleirissä |
“Granny”briiffas kokemattomampia retkikunnan
jäseniä vähän yhdessä sun toisessa asiassa hygieniasta lähtien. Retkikunta
välttyikin flunssilta, ripuleilta yms taudeilta. Hygienia pohjoispuolella
on parempaa, kun porukkaa on vähemmän, ja vesi otetaan sellaisesta
paikasta missä ei liikuta. Eteläpuolella vesi on saastuneempaa, lisäksi
porukkaa liikkuu niin paljon, että flunssaa ja kaikkea pöpöjä on liikkeellä
niin paljon enemmän. Pohjoispuolella poppoota oli yhteensä noin 100
henkeä, joista länkkärikiipeilijöitä 60. Tähän lisäksi sherpat sekä Tiibetin
köysittäjät/oppaat ja heidän asiakkaansa.
jäseniä vähän yhdessä sun toisessa asiassa hygieniasta lähtien. Retkikunta
välttyikin flunssilta, ripuleilta yms taudeilta. Hygienia pohjoispuolella
on parempaa, kun porukkaa on vähemmän, ja vesi otetaan sellaisesta
paikasta missä ei liikuta. Eteläpuolella vesi on saastuneempaa, lisäksi
porukkaa liikkuu niin paljon, että flunssaa ja kaikkea pöpöjä on liikkeellä
niin paljon enemmän. Pohjoispuolella poppoota oli yhteensä noin 100
henkeä, joista länkkärikiipeilijöitä 60. Tähän lisäksi sherpat sekä Tiibetin
köysittäjät/oppaat ja heidän asiakkaansa.
Nepalin puolen sherpojen lakko ei vaikuttanut
Tiibetinpuolen kiipeilijöiden määrään, sillä Kiina ei myöntänyt lisää
kiipeilylupia Nepalin tapahtumien jälkeen. Mian retkikunnan sherpat eivät köysittäneet reittiä, vaan Tiibetin köysittäjät tekivät tämän. Köysityksestä
retkikunta maksoi 10000 dollaria Tiibetiläisille, mutta Mian mukaan ankkurit
olivat asianmukaisesti tehtyjä ja köydet paremmat kuin etelän puolella. Elikkäs
pohjoispuolen reitille menoa suunnittelevat voivat olla huoleti tämän suhteen.
Pohjoispuolen reitti on kiipeilyllisempi kuin etelän. Pohjoisen reitillä on kolmet tikkaat, ja lisäksi paljon ihan kiipeilyä.
Tiibetinpuolen kiipeilijöiden määrään, sillä Kiina ei myöntänyt lisää
kiipeilylupia Nepalin tapahtumien jälkeen. Mian retkikunnan sherpat eivät köysittäneet reittiä, vaan Tiibetin köysittäjät tekivät tämän. Köysityksestä
retkikunta maksoi 10000 dollaria Tiibetiläisille, mutta Mian mukaan ankkurit
olivat asianmukaisesti tehtyjä ja köydet paremmat kuin etelän puolella. Elikkäs
pohjoispuolen reitille menoa suunnittelevat voivat olla huoleti tämän suhteen.
Pohjoispuolen reitti on kiipeilyllisempi kuin etelän. Pohjoisen reitillä on kolmet tikkaat, ja lisäksi paljon ihan kiipeilyä.
Pohjoisen
reitillä on vähemmän lunta ja jäätä ja enemmän kiveä |
Tiibet on karua mutta jylhää, vihreää ei näe koko
reissun aikana. Tähtitaivas Himalajalla on jotain niin omanlaista, ettei
sellaista näe muualla. Pohjoispuolen reitillä Mount Everestin huippu
näkyy koko ajan, Mian mielestä oli motivoivaa kun huipun näki koko ajan.
Pohjoispuolen reitillä ollaan korkeammalla kuin Nepalin puolen reitillä, ja
siten huippupäivälle korkeusmetrejä pohjoispuolen reitillä tulee vähemmän. Pohjoispuolella 2-leiri on 8200 metrissä, ja
kolmosleiri noin 8400 metrissä. Mia huomasi retken aikana vertaavansa etelän ja
pohjoispuolen reittejä. North Colen seinä pohjoispuolen reitillä 7000 metrissä
olisi hieman vastaava kuin Khumbun jääputous Nepalin puolen reitillä.
Pohjoispuolen reitillä ei kiivetty yöllä, kuten eteläpuolen reitillä.
Pohjoisen reitillä on koko ajan kylmempi kuin eteläpuolen reitillä
Lisähapen käytön Mia aloitti juuri ennen kakkosleiriä,
lisähappea hän sai litran minuutissa. Tästä eteenpäin Mia nukkui niin että sai
lisähappea puolilitraa minuutissa, sillä tämä vaikuttaa unen laatuun ja
ehkäisee paleltumista. Ilman lisähappea Mia on suunnitellut kiipeämistä
matalimmille yli 8000 metrin huipuille, sen sijaan hän pitää erittäin rankkana
suorituksena ilman lisähappea kiipeämistä Lhotsen tai saatikka Everestin
korkeuksiin. ” Paleltumisvaara on niin suuri ilman lisähappea, että en
uskaltaisi riskeerata. Olen ymmärtänyt että käytännössä ilman lisähappea
Everestin huipulle kiipeävät he, jotka kiipeävät kaikki kasitonniset” Mia
toteaa.
Kohti Mount Everestin huippua!
Pitkän odotuksen jälkeen vihdoin tuli sääikkuna,
jolloin Tiibetiläiset köysittäjät suostuivat lähtemään
ylös. Tiibetiläisillä köysittäjillä oli opastettavana paikallinen julkkis,
jota vietiin huipulle kuvausryhmän ja meikkaus & stailausporukan kanssa.
Mian retkikunta pääsi matkaan heidän perään.
Mian johdolla sherpa ja toinen retkikunnan kiipeilijä
nousivat kakkosleiristä kolmosleiriin 8400 metriin. He pääsivät kolmosleiriin
noin klo 16, ja Mia pystytti teltan sherpan kanssa. Kolmosleiri kuten
kakkosleiri ovat hyvin jyrkkiä rinteitä ilman kunnon telttapaikkoja.
Makuupusseja ei enää otettu kolmoseen mukaan, mutta makuualustat oli mukana.
Ulkokengät otettiin jalasta levon ajaksi. Kolmosleirissä levättiin teltassa
nojaamalla maahan mutta samanaikaisesti jalat olivat tyhjän päällä. Leirissä
keitettiin vettä, syötiin ja huilittiin noin neljä tuntia. Täällä 8400 metrissä
Mia söi vielä hyvin; hapankorppuja, sulatejuustoa, mustikkakeittoa ja tankkasi
vettä pari litraa. Pissillä piti myös käydä, ja siinähän ainoa vaihtoehto myös
naisilla on käydä pullolla. Eikä niissä korkeuksissa häirinnyt että kaksi muuta
pienessä teltassa olivat miehiä.
 |
| Kakkos- ja kolmosleirissä telttapaikat olivat jyrkässä rinteessä |
Ulkokenkiä alettiin vetämään jalkaan noin klo
19.30. Mia ei osannut kertoa syytä sille että lähti jälleen vetämään porukkaa,
ilmeisesti hän oli vain valmis ensimmäisenä. Kolmosleirissä tuuli oli erittäin
kova ja lunta satoi kun he jatkoivat matkaa kolmosleiristä kohti huippua. Mia
teki latua alkuun noin tunnin verran, ja sitten sherpa otti vetovastuun
vuorostaan. Huiputuspäivänä Mian repussa oli; puoli litraa vettä, varahanskat,
happipullo, varaotsalamppu ( tai ainakin piti olla), nallekarkkeja, dexaa (
nappina ja nestemäisenä).
19.30. Mia ei osannut kertoa syytä sille että lähti jälleen vetämään porukkaa,
ilmeisesti hän oli vain valmis ensimmäisenä. Kolmosleirissä tuuli oli erittäin
kova ja lunta satoi kun he jatkoivat matkaa kolmosleiristä kohti huippua. Mia
teki latua alkuun noin tunnin verran, ja sitten sherpa otti vetovastuun
vuorostaan. Huiputuspäivänä Mian repussa oli; puoli litraa vettä, varahanskat,
happipullo, varaotsalamppu ( tai ainakin piti olla), nallekarkkeja, dexaa (
nappina ja nestemäisenä).
Pientä haaveria nousun varrella sattui juuri ennen
tikkaita. Mian otsalappu sammui ja sitä varaotsalamppua ei sitten löytynytkään.
”Pimeessä mentiin, mutta kyllä se onnistui niinkin”, Mia nauraa.
tikkaita. Mian otsalappu sammui ja sitä varaotsalamppua ei sitten löytynytkään.
”Pimeessä mentiin, mutta kyllä se onnistui niinkin”, Mia nauraa.
 |
| Everestin huippu pohjoisen puolelta kuvattuna |
Huippufiilistä latisti kun kiinalaiset plokkasivat
Mian retkikunnan etenemisen huippuharjanteelle. Heillä oli paikallinen julkkis
tv-kuvaajineen vietävänä huipulle, ja tämän vuoksi Mian tiimin etenemistä
huipulle hidastettiin noin tunnin verran. “Kyllä he sitten meidät
päästivät, pari kansainvälistä käsimerkkiä tuli varmastikin näytettyä ja
telkkari taisi kuvatakin sen, mutta onneksi ei ollut Suomen lippua
takissa”, naurahtaa Mia. “Siellä oli ihan älyttömän kova tuuli kun
mentiin huipulle, eteläpuoli oli tyhjä, mikä oli koomista.” hän lisää.
Mian retkikunnan etenemisen huippuharjanteelle. Heillä oli paikallinen julkkis
tv-kuvaajineen vietävänä huipulle, ja tämän vuoksi Mian tiimin etenemistä
huipulle hidastettiin noin tunnin verran. “Kyllä he sitten meidät
päästivät, pari kansainvälistä käsimerkkiä tuli varmastikin näytettyä ja
telkkari taisi kuvatakin sen, mutta onneksi ei ollut Suomen lippua
takissa”, naurahtaa Mia. “Siellä oli ihan älyttömän kova tuuli kun
mentiin huipulle, eteläpuoli oli tyhjä, mikä oli koomista.” hän lisää.
 |
| Mia Mount Everestin huipulla |
“Menomatka huipulle oli helppo, ja huipulla tiesi
että kovin osuus on edessä, sillä alastulo on se tuskien taival” tietää
Mia kokemuksesta. Huipulla vietettiin hetki kuvaillen, mutta sitten lähdettiin
suht liukkaasti laskeutumaan sillä yksi Mian retkikunnan jäsenistä oli kovissa
kivuissa, huonossa kunnossa. Hän oli kuivunut pahasti, ja hänelle
annettiin lääkitystä ja Mia antoi oman puolilitraisen veden hänelle.
että kovin osuus on edessä, sillä alastulo on se tuskien taival” tietää
Mia kokemuksesta. Huipulla vietettiin hetki kuvaillen, mutta sitten lähdettiin
suht liukkaasti laskeutumaan sillä yksi Mian retkikunnan jäsenistä oli kovissa
kivuissa, huonossa kunnossa. Hän oli kuivunut pahasti, ja hänelle
annettiin lääkitystä ja Mia antoi oman puolilitraisen veden hänelle.
 |
| Eteläharjanne oli tyhjä. Ilman Nepalin sherpojen lakkoa kuvassa seisoisi noin sata ihmistä |
“Everest ei ole Disneyland”
Kolmosleiristä ylöspäin Mount Everestiltä tullaan alas
vain omilla jaloilla. Mian retkikunnalle oli ilmoitettu että Tiibetiläiset
auttavat hätätilanteissa kolmosleirin alapuolella mutta kolmosleirissä ja sen
yläpuolella kaikki ovat omillaan. Mialla tavoitteena huiputuksen jälkeen oli
päästä alas ABC-leiriin 6200 metriin. Suunnitelma oli että mennään
kolmoseen; juodaan ja huilitaan, ja sitten jatketaan kakkoseen; juodaan ja
huilitaan, ja sitten jatketaan ykköseen; juodaan ja huilitaan ja sitten laskeudutaan ABC-leiriin 6200 metriin.
vain omilla jaloilla. Mian retkikunnalle oli ilmoitettu että Tiibetiläiset
auttavat hätätilanteissa kolmosleirin alapuolella mutta kolmosleirissä ja sen
yläpuolella kaikki ovat omillaan. Mialla tavoitteena huiputuksen jälkeen oli
päästä alas ABC-leiriin 6200 metriin. Suunnitelma oli että mennään
kolmoseen; juodaan ja huilitaan, ja sitten jatketaan kakkoseen; juodaan ja
huilitaan, ja sitten jatketaan ykköseen; juodaan ja huilitaan ja sitten laskeudutaan ABC-leiriin 6200 metriin.
Aurinko paistoi ja laskeutuminen alkoi ihan hyvässä
kelissä, ” Viisi vanhoissa köysissä roikkuvaa ruumista muistutti siitä
ettei Everest ole Disneyland” sanoo Mia ja vakavoituu hetkeksi. Ruumiita
on ollut enemmänkin, osa niistä on tiputettu ja siirretty pois. Ruumiit olivat
niin sanotun ykkös- ja kolmosportaan välillä hyvin lyhyen matkan välillä.
“Tämä on se kohta, missä ihmiset hyytyy” lisää Mia. Laskeutumisessa
pitää mennä vähintään niin alas, missä on aloittanut lisähapen käytön.
kelissä, ” Viisi vanhoissa köysissä roikkuvaa ruumista muistutti siitä
ettei Everest ole Disneyland” sanoo Mia ja vakavoituu hetkeksi. Ruumiita
on ollut enemmänkin, osa niistä on tiputettu ja siirretty pois. Ruumiit olivat
niin sanotun ykkös- ja kolmosportaan välillä hyvin lyhyen matkan välillä.
“Tämä on se kohta, missä ihmiset hyytyy” lisää Mia. Laskeutumisessa
pitää mennä vähintään niin alas, missä on aloittanut lisähapen käytön.
Reitti menee harjanteen päällä, mutta osittain
pohjoispuolella, joten rinne on laskeutuessa koko ajan läsnä. Pari köyden
mittaa laskeuduttiin kasilla, muutoin ainoastaan köydestä tukea ottaen.
“Kasilla laskeutumiset olivat jänskimmät laskeutumiset ikinä, nimittäin
samassa köydessä oli joukko muita ihmisiä. Siinä mietin että nyt kun irtoo,
niin se on koko rinne alas, oli siinä sentään ankkuri välissä kuitenkin”
Mia hymyilee.
pohjoispuolella, joten rinne on laskeutuessa koko ajan läsnä. Pari köyden
mittaa laskeuduttiin kasilla, muutoin ainoastaan köydestä tukea ottaen.
“Kasilla laskeutumiset olivat jänskimmät laskeutumiset ikinä, nimittäin
samassa köydessä oli joukko muita ihmisiä. Siinä mietin että nyt kun irtoo,
niin se on koko rinne alas, oli siinä sentään ankkuri välissä kuitenkin”
Mia hymyilee.
 |
|
Mia laskeutumassa North Colilta ABC:hen. Kuva on otettu
North Col rinteen aivan loppupäästä |
Mia oli jälleen retkikunnastaan ensimmäisenä
kolmosleirissä. Mia: ”Meillä oli kolmosleirissä jokaisella litra vettä, sen
join ja se oli ensimmäinen kerta kun sain huiputuspäivänä vettä. Siinä
kohtaa oli jo hirveä jano”. Tuuli oli tehnyt tehtävänsä kolmosleirissä, kaikki
teltat olivat lytyssä, joten kolmosleirissä huilaaminen ei onnistunut.
kolmosleirissä. Mia: ”Meillä oli kolmosleirissä jokaisella litra vettä, sen
join ja se oli ensimmäinen kerta kun sain huiputuspäivänä vettä. Siinä
kohtaa oli jo hirveä jano”. Tuuli oli tehnyt tehtävänsä kolmosleirissä, kaikki
teltat olivat lytyssä, joten kolmosleirissä huilaaminen ei onnistunut.
Sherpa jäi keräämään kamoja, ja Mia jatkoi matkaa yksin
kakkosleiriin. Kakkosleirissä tuuli oli vienyt kaikki teltat, joten ajatus
vedenkeitosta tyssäsi siihen. Mia: ”Siinä kohtaa mulla ei ollut rahkeita alkaa
etsimään ja hakemaan rinteestä niitä telttoja”. Tässä vaiheessa lunta tuli
paljon, ja Mia jatkoi ykkösleiriin. Ykkösleirissä Mia oli takaisin noin klo 16,
ja sinne hän jäi yöksi. Muut Mian retkikunnan jäsenet tulivat 2-3 tuntia
perässä ykkösleiriin.
Seuraavana päivänä jatkettiin matkaa ABC-leiriin, ja
Mia jatkoi saman tien perusleiriin, koska hänen vointi oli vahva. Muut jäivät
vielä huilimaan ABC-leiriin. Lunta tuli siis niin paljon, että Mian retkikunnan
huiputuspäivän jälkeen huipulle ei ollut enää asiaa. Lumivyöryvaaran
vuoksi kamoja ei myöskään jälkeenpäin voitu hakea kakkosleiristä, joten sinne
jäi happipulloja ja kaikki varusteet. Muiden retkikuntien jäseniä oli jäänyt
vielä lumisateen vuoksi jumiin kakkos- ja jopa kolmosleiriin. Kaikki pääsivät
kuitenkin vuorelta hengissä alas, tosin osa retkikunnista oli joutunut
viettämään korkealla 2-3 lisäpäivää.
Mia jatkoi saman tien perusleiriin, koska hänen vointi oli vahva. Muut jäivät
vielä huilimaan ABC-leiriin. Lunta tuli siis niin paljon, että Mian retkikunnan
huiputuspäivän jälkeen huipulle ei ollut enää asiaa. Lumivyöryvaaran
vuoksi kamoja ei myöskään jälkeenpäin voitu hakea kakkosleiristä, joten sinne
jäi happipulloja ja kaikki varusteet. Muiden retkikuntien jäseniä oli jäänyt
vielä lumisateen vuoksi jumiin kakkos- ja jopa kolmosleiriin. Kaikki pääsivät
kuitenkin vuorelta hengissä alas, tosin osa retkikunnista oli joutunut
viettämään korkealla 2-3 lisäpäivää.
“Reissu meni kaikin puolin nappiin” toteaa
Mia. Poliittinen tilanne pohjoispuolella oli retken ainoa häiriötekijä.
“Kyllä siellä sai olla kieli keskellä suuta mutta hyvin meillä yhteistyö sujui
Tiibetiläisten kanssa, ja pidimme paljon suunnittelupalavereita ja kaikki meni
hyvin ”.
Mia. Poliittinen tilanne pohjoispuolella oli retken ainoa häiriötekijä.
“Kyllä siellä sai olla kieli keskellä suuta mutta hyvin meillä yhteistyö sujui
Tiibetiläisten kanssa, ja pidimme paljon suunnittelupalavereita ja kaikki meni
hyvin ”.
Mia Graeffen tapaat Vuoripäivässä La 25.10. Mia kertoo valmistautumisestaan Mount Everestille ja seikkailustaan maailman katolla. Tervetuloa mukaan!