Teksti:
Sara Myllylä
Sara Myllylä
Kuvat: Joonas Lumpeinen
Sara on työharjoittelussa Pirunkallion jääseinällä joulu-
ja tammikuun. Hän opiskelee eräopaskoulussa Joensuussa ja erikoistuu kiipeilyn
ohjaamiseen. Sara opiskelee lisäksi suomen kieltä Helsingin yliopistolla, mistä
Teija sai idean, että Sara kirjoittaa blogiin työharjoittelustaan.
ja tammikuun. Hän opiskelee eräopaskoulussa Joensuussa ja erikoistuu kiipeilyn
ohjaamiseen. Sara opiskelee lisäksi suomen kieltä Helsingin yliopistolla, mistä
Teija sai idean, että Sara kirjoittaa blogiin työharjoittelustaan.
Pienet purot juoksevat Pirunkallion punertavien lohkareiden lomassa. Vesi suihkuaa mustista jäädytysputkista, jotka kiemurtelevat ylös pitkin kallioseinämää. Pirunkallio jäädytetään taas kiipeilykuntoon tammikuuksi.
Porakaivon pumppu nostaa veden jäähileisestä Vantaanjoesta. Pakkasella vesi virtaa jääputouksen ja kallion väliin, jolloin uutta jäätä muodostuu jatkuvasti sulavan pinnan alle. Aurinko haihduttaa ja kiipeily kuluttaa jäätä, joten seinää huolletaan ahkerasti.
Tänä vuonna kokeilemme myös salaojitusta kallion juurella. Jos sulanut vesi valuu hiekan läpi salaojiin ja sitä kautta jokeen, jääkanavia ei tarvitse hakata maahan jatkuvasti.
Lapioni kärki kalahtaa jäätyneeseen hiekkaan urassa, johon salaojan vesiputket haudataan. Markus neuvoo minua kaivautumaan jäätyneen pintakerroksen alle, missä hiekka on pehmeämpää. Kaivan tunnelin pehmeämpään kerrokseen. Sitten isken tunnelin jäistä kattoa lapion kärjellä, kunnes se romahtaa uran pohjalle. Tämä käy paljon nopeammin kuin pintamaan kaivaminen.
Vanhan suihkukorokkeen vierellä lapioni tavoittaa punavalkoisen juurimöykyn. Seitsemän metrin päässä seisovat vierekkäin kaksi korkeaa rauduskoivua. Ne ulottavat yhteiset juurensa kauas luokseni. Kierrän juurakon suosiolla, ja putkikin taipuu mutkittelevaan uraansa.