Val di Mellosta suuntasimme sateiseen
Chamonixiin, josta ymmärsimme onneksemme lähteä pian pois. Keli oli karsea.
Tuuli oli ylhäällä yli 20 metriä sekunnissa ja lunta tuli metri. Mukaan oli
tarttunut jostain mutkasta Versante Sudin topokirjasarjaan kuuluva Andonno e
Cuneese ja niinpä suuntasimme kohti Eteläisen Piedmonten lämpöä.

Chamonixista matkaa kohteeseemme Viozenen
kylään kertyi hieman yli 300 kilometriä ja aikaa ajellessa kului noin kolme
tuntia. Lähestulkoon motaria koko matka ja suunta Torinon vieritse kohti
etelää. Tulimme kylään pimeän jo laskeuduttua. Siispä yövyimme hiljaisen
vuoristotien levikkeellä ja naukkailimme Val di Mellon tuliaisemme ennen
yöpuulle siirtymistä.

Polku Rifugio Mongioielle oli helppoa kulkea
ja seurata. Viozenen kylän kirkon vierestä tietä ylös vaellusreittimerkkejä
seuraillen. Ensin tietä ja sitten hiekkapolkua ja edelleen lehmien laitumia
ylitellen.
 

Edelleen kalkkikivikalliot, joiden vuoksi
luulimme tulleemme näkyivät hyvin majalle, josta myös löytyi viimeinen
vesipiste ennen kalliota (jos ei karjan juottokaukaloita lasketa). Lähdimme
helppokulkuisten ruohikkokenttien yli kohti kiipeilykohdettamme Rocca dei
Campanilia, joka nousee 2390 metriin ja jonka eteläseinämältä löytyy
parikymmentä 4-6 köydenpituuden 6a-7b+ tasoisia pääasiassa pultattuja
kalkkikivireittejä. Vastaavia seinämiä on alueella 5 ja reittejä yhteensä 66, joista
useimmat useamman köydenpituuden mittaisia. Lähestymismatkaa majalle kylästä on
noin 300 korkeusmetriä ja edelleen sieltä kallioiden juurelle jotakuinkin 500
korkeusmetriä.
 

Seinien kaltevuus on loivasta pystysuoraan ja
kiipeily kokemustemme (yhteensä 11 köydenpituutta tasolla 5b-6c) mukaan herkkää
ja teknistä. Jalkatekniikka nousee arvoon arvaamattomaan, kun seinämät
jyrkkenevät ja otteet eivät parane. Helpommilla köydenmitoilla oli hassuja
uurteita. Kuvassa Antti liidaa päivän ensimmäistä reittiä Canzone dell’ Acqua.
 

Pilvet valuivat vuorelle. Ensimmäisen
käyttökerran kierrettä oli runsaasti ja saimme hieman pelata köysien kanssa
loivassa laskeutumismaastossa. Kävimme kiipeämässä jotakin toistakin reittiä,
mutta se oli vaikeaa ja nälkä kurni mahassa, joten lähdimme patikoimaan kohti
majapaikkaa.
 

Majalla pilvet väistyivät ja Rifugiolla
asustelevat lukuisat koirat etsivät rapsuttajaa. Paras oli kuitenkin mukavan
kiipeilypäivän jälkeen vasta edessä. Ruokailu! Ensin maukas pasta-carbonara,
jonka jälkeen kokonainen possun potka vuoristomajan oman kasvimaan kasviksilla
höystettynä. Jälkiruokana sitten paria sorttia kakkua ja suklaata.