Teksti: Teija Laukka
Kuvat: Teija Laukka & Make Mellanen
Eiköhän meille kaikille ole tuttua kuin kiva on tehdä niitä itselle luontevimpia juttuja, ja erityisesti niitä missä on jo hyvä. Pitkälle hiihto- ja juoksulenkille, hiihtovaellukselle tai kiipeämään pitkää ja helppoa reittiä minut on helppo houkutella mukaan. Punttisali on se eniten epämukavuusalueen paikka. Tiedän ettei siitä vaan tule muuta kuin itku ja hammastenkiristys, ja kaupan päälle paikat kipeäksi. Ei ole myöskään kiva kävellä seuraavia päiviä kuin vaivainen.
Yhtään tilannetta ei helpota se, että suurinta osaa liikkeista ei pysty edes tekemään voiman puutteen takia. Eikä myöskään se että miesten suusta tulee niitä ohjeita että ”nosta vaan jalat tuohon tankoon ja näitä sitten kymmenen kertaa, tää on tällainen perus vatsalihasliike”. Välillä ei uskota kun sanon etten saa jalkoja sinne tankoon, tarvin jonkun kevyemmän ja helpomman liikkeen.
Jos kehitystä haluaa saada aikaan, niin joskus se vaan on tehtävä. On mentävä sinne epämukavuusalueelle, ja ajateltava että suunta on vain ylöspäin. Minä otin sen askeleen tälle ikävälle alueelle viime viikolla.
Make näyttää kevennettyä vatsalihasliikettä meille naisille
Noralla meneillään figure four treeni
Isojen poikien ja tyttöjen salille uskaltauduttuani treenaamaan ajatukset veivät jonkun vuoden taaksepäin. Kesällä 2009 suuntasimme viettämään kuukauden kesälomaa Jackson Holeen, tuonne vapaalaskijoidenkin paratiisiin Amerikkaan. Piti käydä kiipeämässä Grand Tetonille, ja sen ohella ajatus oli treenata Alppinististakin tutun Robin Mountain Athlete salilla. Siellähän treenasi myös paikallisen opasfirman vuoristo-oppaat sulassa sovussa tavis naisten ja miesten kanssa, joilla ei ollut mitään kiipeilyharrastuksia taustalla. Se oli siellä silloin kuuminta hottia tehdä cross fit tyyppistä treeniä. Kuten kaikki muukin sekä hyvä että paha rantautuu USA:sta Suomeen, myös tämä ilmiö saatiin Suomeen hetkeä myöhemmin.
Kaunis Grand Teton ( 4200 m), tuo Amerikan helmi alppikiipeilijöille
Tuona kesänä pysyttelin visusti mukavuusalueellani, ja aamun punttisalitreenien sijaan kipaisin sauvakävelyllä paikallisen Levin ylös ja alas. Olen maailman paras keksimään tekosyitä miksi en esimerkiksi voi lähteä salille. Välillä Levi vaihtui maastopyörälenkille viereiseen puistoon. Kaikkea muuta kunhan ei sinne hikiselle salille.
Sen sijaan Grand Tetonin reissu oli oikein onnistunut seikkailu. Vuori on kaunis, alppityylinen ja hieman jopa Matterhornia muistuttava. Myös kanssakiipeilijät olivat miellyttäviä ja toiset huomioon ottavia. Toinen puoli meidän kahden hengen retkueesta joutuikin jälleen kerran pyöristämään ennakkoluulojaan jenkkejä kohtaan. Sokerina pohjalla tapaus kun lainasimme kypärän kaverille, joka alkuperäisestä suuunnitelmastaan poiketen halusikin kiivetä huipulle. Kypärän lisäksi saimme Jackson Holen majapaikkaamme useita caseja paikallisen panimon oluita kiitokseksi kypärän lainasta. Kyllä Amerikkalaiset ovat ystävällisiä, ja siinä meillä on heiltä opittavaa. Sanoi kuka mitä tahansa piste.
Tehtiin Grand Teton reissu sellaisena meille perinteisenä
slow and heavy matkana. Aikaa menikin parkkikselta parkkikselle neljä päivää – kun vastaavasti Kilian kipasi huipulle alle kolmen tunnin. Tosin ennätys oli Kilianilla vain hetken kahdestakin syystä. Amerikkalaisten mukaan Espanjalainen huijasi kun ei juossut approach polkua pitkin siksakkia vaan juoksi polut suoriksi. Lisäksi Grand Tetonin puistonvartija onnistui alittamaan minuutilla Kilianin ennätyksen. Kaikki tämä perustuu internetistä luettuihin enemmän ja vähemmän faktatietoihin. Ymmärtääkseni Euroopassa on sallittua juosta approach polut suoriksi mutta Ameriikassa tämä on huijausta.
Puolustuksena meidän hitauteen todettakoon että Killian meni eri reitin, ja hänellä painolastina oli vain shortsit kun vastaavasti minulla löytyi rinkasta sisäfilepihveistä sekä punaviinistä lähtien 🙂
Saattaahaan siellä rinkassa olla jotain mitä ei välttämättä tarvisi…
Maisemaa matkan varrelta
Perinteinen puolivälin kuva
Jackson Holessa vietetyn kesän jälkeen Lauttasaareen hankittiin lisää treenikamaa, ja Jackson Holen oppeja jatkettiin täällä. Niin teen myös minä nyt, mutta tästä lähes neljä vuotta myöhemmin. Olen perinteisesti hitaasti uusiin asioihin lämpeävä. Nyt uskaltauduin aloittamaan treenin, sillä olen sinut sen kanssa että en pysty suurta osaa liikkeistä tekemään sellaisenaan vaan tarvitsen kevennettyjä versioita.
Renkaalle nousu 400 krt rinkan kanssa oli tähän mennessä treenissä helpointa
Treeni onkin muutoin käynnistynyt ihan hyvin paitsi että homma on hidasta kun liikkeiden oikein tekeminen vie sen verran aikaa näin alussa. Täytyy myös myöntää etten ole täysin vakuuttunut siitä kuinka pitkään maltan pysyä tuolla epämukavuusalueellani. Jos saan jatkettua treeniä niin mielenkiinnolla odotan missä vaiheessa kehitystä alkaa näkyä. Ja alkaako ne greiditkin sitten paukkumaan, kun voimaa saadaan lisää?
Vapputerveisin
Teija
