…tai niin me ainakin kovasti haluttiin uskoa, ja näinollen suunnitelmaa ruvettiin myös tinkimättömästi toteuttamaan.
Viimeinenkin Blanc -ryhmä oli pakannut hakkunsa takaisin kotomaan sateisiin, ja matkanjohtajan virkatehtävät olivat tältäerää ohi. Viimeviikon saderintaman ylös pudottama puolimetriä uutta lunta antoi arvoisensa tekosyyn jättää sankariteot alppireiteillä odottamaan aikoja toisia. Laaksossa arska porottaa. Oli muodostumassa harvinaisen lupaavat olosuhteet leppoisalle ajanvietolle ihan ilman turhaa puristamista; sporttikiipeilyä, maastopyöräilyä, kaikkea siistiä ja leppoisaa…
“Kunnes paikalle tuli kas…” IsoJ – ja tilanne muuttui. Ilmeisen vimmoissaan aikamme ilmiöstä, viikonloppualppinismista, saapasteli Jose-Setä rauhaisaan basecamppiimme esittelemään suunnitelmaansa….
-“Hei, moi! lähetään heti kiipeen Aiguilles de Chamonix traverssi? Se on tosi hiano setti!”
-“Eikä, siellä on tosi paljon lunta. Emmähaluu bivittää hangessa ja pakkasessa”
-“No ok ok, Peutrey harjanne! Mennään, mennään!”
-“Ei, ei me voida, se on joku kilometrin pitkä TD+, ihan liian pitkä ja vaikee jne. Pastakin olis kohta..””
-“Grepon!?”
-“ei, J, ei…”
…ja niin edelleen…
noh, mentiin kiipeen sporttia Vallorcineen, maisteltiin paikallista Pino Noiria jätesäkistä ja myöhästyttiin seuraavana päivänä viimeisestä Montenversin junakyydistä. Olenkin ymmärtänyt että alppipuuhasteluun kuuluu varsin usein täpärästi viimeisistä asioista myöhästely, ilmeisesti myös ylöspäin. Kulttuuri 1 – IsoJ 0…
Kulttuurille menetetty aika piti kuitenkin kiinni ajaman, ja niin oltiin sitten sitten ristoreippaina reput tanassa venaamassa aamun ensijunaa. Steissillä maleksinut Tatu mutisi jotain Suomalaisten alppituristien tunnistamisesta repun koon koon perusteella – mistä ja kenestä lie kaveri puhunut… Jose oli tosiaan keksinyt että Aiguille de Rocin Pilier S (500m TDeistä halkeamaluomuilua) voisi olla sopivaa puuha, ja jo pelkästään viiden tunnin ja kilometrivertin lähestyminen riitti vakuuttamaan suuren osan retkikuntaa ajatuksen erinomaisuudesta. Noin Korouoman kokoisen reunarailon, … “ylityksen”… jälkeen retkikunnan skeptisinkin oli myyty.
Reitille päästyä olikin meno sitten moninkerroin helpompaa, ainakin metrin-pari, ainakin tylsäpäille. Ekalla semiroikkuständillä oli vaikeinta valita ajatus siitä että “kun köyden terävä pää kohta putoaa niin joudumme kaikki molokin kitaan” vs. “vittu jos jos tästä joudutaan pakittaan niin korouoma pitää kiivetä takas toiseen suuntaan”. Yleismaailmallinen ilmastonmuutos oli nimittäin vaikuttanut reittiin alapäästään silläviisiin että 5c:ksi mainittu eka pätkä oli hieman muuntunut. Tarpeellisen ajan kuluttua terävästä päästä kuuluikin “olen pahoillani..” – tylsässä päässä kaikui “takas korouomaanko..?” Onneksi terävämmät väitti että siitä räkistä jääneellä papanalla voidaan huolettomin mielen lasketua. Kun vielä kohta löytyi joku naapurireitille jätetty kusenpolttama viritys, josta läskeimmän selvittyä hengissä voitiin koko retkunta päästää piinasta kohti reissun kruxia – Enversin majan kaudenlopetusspydäriä.
Evästauko olikin tarpeellinen., nimittäin majalla oli tosiaan ruokakomeron lopullisenloppuinventaarion aika. Henkilökunnan naatiskellessa juustofondyytä kuin AP familydinnerissä konsanaan, oli meidän tyytyminen ämpärilliseen makaronivelliä sekä aika isoon kasaan jotain, jota epäiltiin kalaksi. Elämyksen täydensi viimekauden päättäjäisissä “parasta ennen” päivänsä nähnyt säilykesekahedelmäsalaattimössö. Kaikenkaikkiaan ruoka oli erittäin paskaa ja sitä tuotiin ihan millä tahansa mittarilla ajatellen käsittämättömiä määriä.
Pakollisessa maja-arvostelussa hyvinä seikkoina mainittakoon 1:1 henkilökunta/asiakas -suhde, rauhallinen elämä muiden asiakkaiden puuttuessa, mahottoman hieno sijainti yhdistettynä aito-oikeaan refuge-tunnelmaan. Huonoina puolina nostaisin esiin liian suuren ruokakomeron sekä korttipakasta puuttuvan pata-akan (mahdollistaa ennennäkemätöntä sääntöspekulointimahdollisuutta ristiseiskassa). Myös neljän kuukauden yhtäjaksoinen oleskelu majalla näyttäisi vaikuttavan asiakaspalveluhenkilöstön psyykkeeseen, mutta epäilen kyseessä saattavan olla yksittäistapauksen. Loppuarvio ***(*)
Yöllä rupesi satamaan, oikeestaan ihan tosi paljon. Lähdettiin grillaamaan kesäkurpitsoita, ja jotenkin pettymyksen lukeminen kenenkään kasvoilta oli vaikeaa.
