Teksti & kuvat: Jose

Mellanen (elikkäs Apiksen suurvisiiri Markku-setä) laittoi
viestiä otsikolla ”onneksi olkoon, kai” toukokuun puolivälissä:

 _____________________________________

no niin, ilmotin kautta aikain ensimmäisen ikinä apis
urheilujoukkueen juoksentelukilpailuun – ja juuri sinä olet mukana siinä!

tietenkin ilmoittautuminen päättyi ”Internal server error
http 500” ilmoitukseen, mutta en usko etteikö meidän siltikin tarvitsisi lähteä
Nuuksion klassiseen metsäjuoksuun.

Jose, jos et tiedä mistä puhutaan niin  ei haittaa,
kiireinen kun olet niin säästän sinut yksityiskohdilta. kaikki tämä on
 kuitenkin vain hyväksi sulle, varaa pari-kolme tuntia 1.9.2012

Muistakaa
”if you ain’t  first, you’re last”

m

_____________________________________

Olin juuri lähdössä matkailuautoilemaan lähes kahdeksi
kuukaudeksi Eurooppaan lähinnä ruoka & viini -tematiikalla ja ohitin
viestin varsin pikaisesti. 10000 km lähinnä ratin takana 0 kiipeilypäivää ja 3
kertaa lenkillä. Kotiin tuomisina kesän retkeltä olikin sitten satakunta pulloa
viintä ja joitakin muitakin herkkuja. Polvi vähän vaivasi. Muutama kuukausi
aiemmin Rovaniemen vuoristoklubin boulderkilpailujen B-finaaleissa haastoin
nimittäin El Hefen tanssikilpailuun ja polvi vähän naksahti erikoisliikkeessäni
(päällä seisonta lootusasennossa).

Suomeen palattuani Markku alkoi sitten kuumottaa treenien
sujumisesta ja kävi myös ilmi, että kilpailu järjestetään jonkinlaisessa
ryteikössä. Ei kai siinä sitten auttanut kuin lähteä juoksemaan. Polulle en
tosin päässyt ennen viimeistä yhteislenkkiä viikkoa ennen kilpailuja, mutta
lenkillä kävin keskimäärin melkein joka viikko. Koko kesän lenkkisaldo oli siis
hieman yli kymmenen lenkkiä pisimmillään noin puolentoista tunnin mittaisena.

Eli lähtökohdat eivät olleet häävit: viimeisestä (ja
ainoasta) pitkästä lenkistä on aikaa noin kahdeksan vuotta ja sekin päättyi
kävelemiseen 20 km kohdalla (juoksin velipojan Juhon kanssa maiharit jalassa).
Velipoika kannusti nostellen kantapäitä ylämäissä takapuoleensa ja
juoksentelemalla edestakaisin. Kehtasi soittaa vielä viikon päästä kertoen,
että tiesi minun väsähtäneen sen vuoksi, että juoksimme liian hitaasti (oli
käynyt juoksemassa lenkin 40 min nopeammin). No oli miten oli
juoksuharrastuneisuus on painottunut osaltani 90-luvun lopulle ja tuota painoakin
on viime vuosina tullut hieman lisää (niistä juoksenteluajoista se 20 kg).

 Ja pahin oli vielä
edessä. Nimittäin yhteislenkille mennessäni Teija Laukka (apiksen kouluttaja ja
puuhanainen) sai sen aikaisen slaagin kengistäni. Hyvä ettei työntänyt setelitukkua
kouraani ja vienyt kenkäkauppaan suoraan parkkipaikalta. Olen nimittäin
pärjännyt tähän saakka ihan mukavasti äidin vuonna 2000 armeijaan mennessäni
hankkimilla Karhu-lenkkareilla. Tietenkin jalkapallossa kärjet ovat hieman
kuluneet ja niin edelleen, mutta muistamani mukaan ensimmäisen rakon sain vasta
yhteislenkillä viikko sitten.

Marathonin aattona asetin rakkolaastarin paikoilleen jo
syntyneen päälle. Varasin aivan liian vähän energiaa mukaani (3 minigeeliä ja
yhden tuhdimman) ja pohdin sitäkin että hyväksytäänkö liimallinen ensiside
urheiluteipistä. Onneksi sentään otin teipin mukaani. Lisäksi EA-pakkaukseen
tuli loperamidia (jos kakulittaa liikaa), ibuprofeenia (jos särkee liikaa),
hydrokortisonia ja setiritsiiniä (jos jollakulla tulee allerginen reaktio).

Aamulla lähdössä jännitti kuin kasiluokalla 800 m
–juoksukilpailun alla. Siinä kisassa jäin tosin viimeiseksi ja olalle
taputellut ”ihan hyvin se meni” urheiluvaikuttaja sai meikäläisen melkein
parkumaan. Lähdimme liikkeelle ja vauhti oli alussa aivan liian kova, vaikka
olin vannottanut itseäni juoksemaan hitaasti. 11 km kohdalla olevalla
juomapisteellä, jouduin teippaamaan vasemman jalan rakkolaastarin päälle ja
noin 15 km kohdalla oikean jalan. Energiattomuus tuntui raskaalta, mutten voinut
syödä geelejä koska niitä oli niukasti. Söin puolimatkaan mennessä pienet
geelit ja säästin viimeisen 30 km kohdalle.

Juoksu oli minulle kaikkein hankalinta välillä 20-30 km,
mutta meno parani huomattavasti loppua kohden. Viimeiset 10 km olivat mukavinta
matkantekoa ja luulisin myös saaneeni jonkinlaisia flow-kokemuksia pehmeitä
polkuja tallaillessani. Lopussa vielä joku punapaita alkoi vilkkua metsän
siimeksessä innostaen vielä railakkaaseen loppukiriin. Loppuaikaan 5:21:25 olen
varsin tyytyväinen kuuden tunnin alustavan aikatavoitteen huomioiden.

Metsässä juoksentelu oli nastaa ja nivelille miellyttävää.
Kisajärjestelyt onnistuivat mielestäni erinomaisesti. Suuret kiitokset
asianosaisille! Ensi vuonna uudestaan.

myytävänä vähän käytetyt karhu-lenkkarit. 

uuden
veroiset.