Kiipeilyvalmennus on meidän ryhmän osalta päättynyt ja
seinällä on viihdytty useaan otteeseen. Aika on mennyt kyllä todella
vauhdikkaasti mutta onneksi voin todeta, että edistymistä on tapahtunut. Alussa
keskityimme tosiaan peruskunnon kehittämiseen. Tarkoitus oli viettää
mahdollisimman paljon aikaa seinällä ja kehittää tekniikkaa.

Kiinnitimme huomiota hyvien lepopaikkojen etsimiseen,
reitin tutkimiseen ja ennen kaikkea kestävyyteen. Vaikuttaa siltä, että koko
valmennusryhmä oli omaksanut myöskin lämmittelyn olennaisana osana
kiipeilytreeniä. Itse olen kyllä huomannut, että kun olen lämmitellyt
huolellisesti niin ensimmäisetkin reitit sujuvat vähän paremmin.

Ensimmäisillä kerroilla puoli tuntia yhtä mittaista kiipeilyä
tuntui ajatuksena kyllä aika hurjalta mutta sitten seinällä sai kyllä yllättyä
miten hyvin sitä jaksoi kun seinälle kiivetessä jo tiedosti sen, että nyt pitää
kiivetä sellaisella tyylillä, että jaksaa sen puoli tuntia. Kiipeilimme
useimmiten samaa reittiä ylös sekä alas.

Alaspäin kiipeily on selvästi hankalampaa ja rankempaa.
Kiipeilijöillä vaikuttaa olevan vähän eriäviä mielipiteitä siitä, että
hyödyttääkö alaspäinkiipeily kiipeilytekniikkaa. Tulimme ainakin
kaveriporukalla siihen tulokseen, että kyllä se vähintäänkin kestävyyttä
kehittää kun taukoja ei tule edes sen verran kun varmistaja laskee alas.

Seuraavaksi aloitimme voimakauden. Kautta valmistavalla
luentokerralla Jukka kertoi meille kattavasti muun muassa kiipeilyvammoista ja
niiden kuntouttamisesta. Suurimmalla osalla porukasta ei ollut onneksi käynyt
mitään vakavampaa mutta muutama on kyllä loukannut sormien jänteitään
aiheuttaen viikkojen tai jopa kuukauden kiipeilytauon. Jukka pohjusti meille
circuit muotoisen treenin. Valitsimme yhteensä neljä reittiä jota kiipeäisimme
sitten neljä kertaa putkeen. Jokaisen kerran välissä oli kahden minutin tauko
ja reitin vaihdon välissä viiden minuutin tauko. Taukoja on todella vaikea
malttaa pitää mutta ne todellakin on välttämättömiä palautumisen kannalta ja
jotta saa treenistä enemmän irti.

Ensimmäinen kerta boulderoimassa ei ollut suoraan
sanottuna minulle mitään herkkua. Aikasemmin olen käynyt boulderoimassa
yhteensä vain muutaman kerran – se ei ole ikinä oikein sujunut ja sitten ei ole
ollut oikein motivaatiota käydä edes yrittämässä. Olen melkoisen pitkä ja sen
takia en myöskään ihan kevyimmästä päästä. En päässyt jostain negatiivisestä 5c
boulderireitistä edes ensimmäistä liikettä. Nelosen reitit tuntuvat taas liian
helpoilta mutta muuta kiipeiltävää minulle ei paljoa ollut. Jotenkin on
sellainen vaikutelma, että ainakaan tällöin caveilla ei ollut kauheasti 5a
tasoisia reittejä. Nelosen kahvareiteillä sain sormien ihon ihan hetkessä
rullalle enkä pystynyt kiipeilemään niin kauan että olisin päässyt voimistani
eroon.

Ensimmäisestä boulderointikerrasta ei tosiaan jäänyt
mikään paras fiilis – mutta päätin, että en anna periksi.

Valmentajakolmikko muistutteli meille, että parhaat
edellytykset kehitykselle antaa se, että jos jaksaa käydä sen kolme kertaa
viikossa boulderoimassa. Ensimmäisen 10 päivän aikana taisin käydä
boulderoimassa kuusi kertaa ja kyllähän jotain kehitystä tosiaan alkoi
tapahtua. Ero ei ollut mitenkään mittava mutta muutama reitti jota en päässyt
ollenkaan aluksi alkoi jo kuta kuinkin sujumaan. Ihokin kestää paremmin kun
kahvoista ei joudu kiskomaan enää ihan niin hädissään.

Voimakauden lopuksi aloitettiin vielä maksivoimakausi.
Tämä tarkoittaa sitä, että kiipeää sen verran rankkoja reittejä, että
todennäköistä on, että ylös asti ei pääse. Tässä vaiheessa oli tärkeää malttaa
myös pitää niitä välipäiviä, jotta ehtii palautua ja sitten boulderoimaan
mennessä jaksaa taas kunnolla. Itselle eniten hankaluutta aiheutti liikkeet
joissa joutuu ponnistamaan kunnolla ja vauhdissa tarttumaan otteeseen.
Useimmiten ote lipesi mutta jo muutama onnistuminen tuntui hyvältä.

Valmennuksen viimeinen osa oli voimakestävyyskausi. Olipa
mahtava fiilis päästä takaisin kunnolla köysittelyn pariin! Tämä kausi ajoittui
pääsiäisen tienoille ja itse olin silloin viisi päivää Espanjassa kiipeämässä
multipitch-reittejä niin treenistä ei tullut ihan ehkä ideaaleinta vaikka
kiipeilymetrejä kertyikin yhteensä noin 650. Voimakestäyyden aikana tarkoitus
oli kiivetä ja liidata niin pitkään kunnes oikeasti tippuu. Köyteen ei saanut
tulla. Kaikilla ryhmässä oli selvästi hommia liidaustippumispelon kanssa –
osalla vähemmän ja osalla enemmän. Mutta tässäkin tapahtui selvää edistystä.

Tärkeää on, että luottaa täysin varmistajaansa jolloin
pystyy yrittää viimeiseen asti eikä varo tippumista. Palkitsevimpia hetkiä oli
ne kun oli ihan varma että seuraavaa muuvia ei pääse mutta silti yrittää ja
sitten ote pitääkin. Tästä kiitos boulderoinnille!

Yhteisillä treenikerroilla on ollut kyllä ihan mahtavaa
kun ollut vieressä joku joka osaa neuvoa ja jaksaa tsempata. Mielestäni ryhmän
keskuudessa on ollut hyvä ja kannustava fiilis. Katsomalla muiden kiipeilyä saa
kyllä paljon vinkkejä omaan kiipeilyynsä. Omalla tasollani se on vielä paljon
sitä, että jonkun kokeneemman kiipeilemänä joku reitti näyttää todella helpolta
eikä yhtään niin rankalta. Olen kovin vaativa itseäni kohtaan mutta olen kyllä
tyytyväinen siitä, että olen antanut boulderoinnille valmennuksen myötä
mahdollisuuden. Nyt olen päässyt toteamaan, että kyllä siinä tosiaan kehittyy
kun jaksaa yrittää ja antaa jokaisella treenikerralla kaikkensa.

Kiitos valmentajille Noralle, Eetulle ja Jukalle! Ja
suuri kiitos myös mahtavalle treeniporukalle – seinällä nähdään! Ensi kerralla
kirjoittelen vähän että miten valmennus on vaikuttanut kiipeilyyni valmennuksen
päätettyä. Nyt kohti Kustavia ja en aio unohtaa lämmittelyä ulkona kiivetessä
myöskään!

Adventure Partnersin seuraava kiipeilyvalmennusohjelma pyörähtää käyntiin taas syksyllä. Ota yhteyttä outofoffice@adventurepartners.fi jos haluat mukaan treenaamaan.