Teksti: Make
Kuvat: Make, Timo
Johanneksen sekoillessa pohjoiskalotilla ja Miian & Tonin reissatessa pitkin poikin pohjolaa oli meikäläisen tullut aika jättää Andermatin alamäkipöllyt taakseen ja suunnistettava hiihtovaellushommiin. Saimme nimittäin selville että Timo-Setällä tulisi puoli vuosistataa mittariin, ja sitähän piti lähteä ihmettelemään. Ilmeisesti juhlaväkeä valikoidakseen, sekä todistellakseen itselleen jotain kypsään ikään liittyviä seikkoja, halusi Timo juhlistaa tapausta jonkun kauniin nelitonnisen kasan laella. Juhlakalu paikallistetiin Balmersista, Interlakenin klassisimmasta youth -hostellista, jepjep… Päästivät sentään setän sisään, sen verran oli respa tarkkana että antoi huoneen #50.
Interlakenhan ei ole hassumpi paikka laisinkaan, kylässä mukavasti outdoor-henkinen meisinki sekä ennenkaikkea perheravintola Hooters, joihin ei täällä vanhan mantereen puolella ole ollenkaan tottunut törmäämään. Vaan hiihtämäänhän tänne tultiin, skumpat hätäisesti naamaan vanha herra Balmerin kannustaessa ja junaan. Tunti, vähän toista, junan vaihto ja sitten sitä onkin jo Jungfraujochilla 3454 metrissä – kertakaikkisen tehokasta on Sveitsiläisten meno. Tästä onkin sitten vaihtoehtoja yllinkyllin -Mönchiä, Jungfrauta ja Eigeriä löytyy aivan vieressä, päivän hiihtomatkan säteellä sitten jo vaikka ja mitä.
Meillä valikoitui basecampiksi Finsteraarhornhütte, muutaman tunnin rauhallisen skinnailumatkan pääsä. Tosi hieno hutte onkin; siisti, tilava, uusittu ehkä kymmenkuntavuotta sitten, fiksu punkkajärjestely jossa jokaisella on oma pieni tila ja jonkinlainen oma rauha, pätevä paskistsydeemi jne. Hutteltä käsin voi tehdä päiväreissuja lähimäille siten että muutamaan päivän reissulla ole välttämättä mitään tarvetta vaihtaa majataloa.
Käytiin ensin Gross Wannenhornilla, 3900m tjsp. Oikein hyvä kakkospäivän retkikohde, semmoinen seitsemän tuntia leppoisan vauhdin köpöttelyä 1300 verttimetrin verran (hyteltä hytelle siis). Hyvät oli myös laskut. Reitti on selkeä (Kartassa 512a) ja railot hyvin näkyvissä. Ei teknisiä vaikeuksia.
Jo Finsteraarhornilta alas pujotellessa tuulahteli pahaenteisesti. Alppilähdön sijaan aamulla pideltiinkin sitten säätä, kaksin käsin. Jossain vaiheessa parani sen verran että uskallettiin sentään livahtaa Konkordiahüttelle tapaamaan alunperin Interlakenin Hootersiin unohtutta retkueen toipilasjäsentä.
Konkordiaa leimaa kovin pitkät portaat sekä ulkohuussi jossa asiointiin ei halua käyttää tarpeettoman paljon aikaa.
Tarkoitus oli huipentaa laskukokemukset palaamalla Mittaghornin superpuuterikenttien kautta, mutta akuutti ripuli esti aikeemme ja palasimme nk. “nopeinta reittiä”
Katso kokoillan lomavideodokumentääristä kuinka kaikki oikein tapahtui
