Päätettiin lähteä testaamaan viikonloppualppinismin ™ konseptin soveltuvuutta randohommiin – siispä sukset pussiin, kentälle ja Chamonixiin. Pläninä oli että torstaina mäkeen ja lauantaina alas.

Reitinvalinnan ensimmäinen haaste oli alppien suksitteluun hieman epäsopiva lumitilanne, eikä kirkonkylän lämpömittarin +20 lukema vähentänyt epäilyksiä. Mutta kaipa sitä lunta löytyy, kun vaan pääsee riittävän korkealle. Toinen vaihtoehtoja rajoittava tekijä olisi että parhaimpaan haute route sesonkiaikaan ei hyttepaikkojen saatavuutta erityisesti helpota just tälläinen ex-tempore tyylinen harhailu.

Huhut alppien lumitilanteesta eivät olleet aivan tuulesta temmottuja

Kohteeksi valikoitui massiivin lounaiskulmilta löytyvä Tré la Teten jäätikkö, jonka ympäriltä löytyisi eritasoisia nousuja ja laskuja eri ilmansuuntiin. Lisäksi alueen hiihtoja palvelee Conscritsin refugio, joka olikin erinomaisesti positioitunut lumirajan paremmalle puolle n. 2600m korkeuteen. Lisäksi hytteltä löytyi hyvin tilaa, muita vieraita oli kourallinen. Kohteen ainoa pieni miinus olisi ensimmäisen päivän suht tanakka 1600 nousumetrin haikkaus hyttelle.

Sinneppä siis; autolla St Gervaisin läpi, pari kilometriä les Contaminesin jälkeen kiesi parkkipaikalle, sukset olalle ja metsään. Reilussa tonnissa sijaitsevan parkkarin nurkalta löytyy opastekyltit Conscritsin ja Tré la Téten majoille eikä reitin alkua voi helpolla missata. Ensimmäinen verttikilometri on leppoisaa metsäkävelyä hyväkuntoista polkua pitkin. Kahdessa kilsassa löytyy yksityisen rouvashenkilön pyörittämä Tré la Téten refugio, jonka pihamaalta löytyi myös jonkinmoinen lumiraja. Jäätikölle päästäkseen on helpoin tie kulkea kuitenkin vielä hetki sukset selässsä, jäätikköuran vasemmalta puolelta ylempää rinteestä löytyy poluntyylinen joka loppujen lopuksi laskeutuu jäätikölle. Tästä matka jatkuu jäätikköä pitkin skinnaillen viimeiset 600 nousumetriä Conscritsin hyttelle. Kaikenkaikkiaan lähestyminen on suht suoraviivainen eikä reitinvalintaan kummoisia vaikeuksia ole tarjolla. Nousu otti semmoisen 7 tuntia, tahti oli rauhallinen ja taukoja runsain mitoin. Päivä siihen kuitenkin pitää varata.

Emme suinkaan olleet seudun ainoat pässit. Kolleega tutkimassa jäätikölle johtavaa polkua.

Evästauot ja maisemat, siitähän se on kyse

Aamun alppilähtö muistutti jälleen kerran enemmänkin sunnuntaibrunssia, mutta matkaan kuitenkin päästiin. Suuntana Domes de Miage, n. 3600m. Lähestyminen jäätikköä pitkin n. 3300 metriin, siitä vasuriin Col des Domesiin ja nousu itse Domelle 3633 metriin. Skinit reppuun ja hieno lasku kevätfirnissä takaisin hyttelle. Manuaali luonnehtii reittiä seuraavasti; Slope 35deg, Ski grade 3.1 (=helpointa “oikeaa ski mountaineering” hiihtoa), Alpine grade F, Exposure 2 (asteikolla 1-4). Nousumetrejä kertyi 1200 ja päivälle mittaa 8h.

Tuonne! Tuonne Domelle me halutaan

ja päästin kans

Seuraavana aamuna oltiin rituaalit jo opittu ja matkaan päästiin vähän liiankin aikaisin. Tavoitteena olisi Aig. de la Berangere 3425m, ja perillä pitäisi olla juurikin sillä hetkellä kun aurinko on sulattanut lumen pinnan yön pakkasien jäljiltä. Reitti lähtee suoraan refugiolta etelään aukeaavaa rinnettä pitkin kohti huippua ja matkalaisten 800 nousumetrin taival taittuu skikramppooneilla turhankin sutjakkaasti, joudumme hieman odottelemaan että aurinko valmistelee meille hyvät rinteet. Odotus kyllä palkittiinkin, lasku takaisin hyttelle oli kerrassaan mainio. Manuaali luonnehtii; 30deg (alku 40deg), ski 3.1, alpine f, exposure 2. Berangerin reitillä ei tarvitse edes pyöriä jäätiköllä joten köydet sun muut jäätikköreleet voi jättää tuvalle talteen.

Kohti Berangeria

Laskun alku

Tuvalla nopsasti donitsit naamariin ja loppukyrväytyksen kimppuunn, ohjelmassa piiiitkähkö paluumarssi. Päivä oli päässyt sen verran pitkälle että lumi oli mennyt todella sohjoksi, laskuhommista ei oikein meinannut tulla meikäläisen osalta valmista. Onneksi sai sukset reppuun siinä hieman ennen Teten majaa, josta oikopolkua (lähtee ylhäältä katsoen hyten vasemmalta puolelta, ei voi missata) pitkin kilometrin verran alaspäin parkkikselle. Eipä siitä isommin jäänyt jälkipolvile kertomista – legin kohokohtina kärmekset sekä erikoissiisti vesiputous. Hytteltä huipun kautta parkkikselle reipas yhdeksän tuntia, nousua kilsa ja laskua kaksi.

Lumidonitsi, luomu

pois on pitkä matka

Kaikenkaikkiaan ihan onnistunut setti, reisiin jäi hyvinkin sellainen maku että pitkässä viikonlopussa pystyy vallan mainiosti järkkäämään antoisan randoreissun blancilla.

Lopuksi kuva Timosta, lähinnä todisteeksi olemassaolosta

Teksti: Make
Kuvat: Timo, Make