Syksyn ensimmäiset pakkaskelit herättävät jokaisen hiihtäjän kesän horroksesta. Talven tulon varmoihin merkkeihin kuuluvat maailman cupin ensimmäiset kisat Söldenissä, joissa Poutiainen ja Palander näyttivät tänä vuonna olevansa valmiita kauteen. Marraskuun alussa Ski Expo Helsingissä kerää yhteen laskukansaa taivuttelemaan uusia suksia ja suunnittelemaan talven hiihtoja. Rukan avajaiset ja Levin maailman cup pujottelut käynnistävät pohjoisen hiihtokauden vähintäänkin tykkilumen voimin. Uusien laskuleffojen ensi-illat ja alan lehtien suksitestit virittävät lumella liikkujat talvitunnelmaan.
On aika tehdä suunnitelmia talven varalle. Mutta kysymys kuuluukin millaista laskua, hiihtoa, lautailua, telemarkkailua.. Ja missä: tuntureilla, vuorilla, hiihtokeskuksissa.. Ja millä tavoin: hisseillä, nousukarvoilla, ahkio perässä tai kenties helikopterilla..
Eli lähteäkö takamaastoihin metsästämään puuterilunta, vai mittaamaan kilometrejä ja korkeusmetrejä randoten? Vai miten olisi freeride hiihto kovaa ja korkealta tai offarihiihto kätevästi keskuksesta? Vaihtoehto on myös viikon vaellus tuvalta toiselle ahkion kera. Tästä alkaa pieni katsaus hiihdon vähemmän virallisiin ”alalajeihin”. Katsaus on lähinnä suuntaa antavaa pohdiskelua. Sitä paitsi jokaisella itseään kunnioittavalla takamaastojen hiihtäjällä on varmasti tähän lisättäväksi omat näkökulmansa.
Takamaastoissa tapahtuva hiihtovaellus (backcountry skiing) tarkoittaa yleensä päiväretkiä tai lyhyitä vaelluksia hyville laskupaikoille, joiden saavuttamiseen tarvitaan nousukarvoja/lumikenkiä. Takamaastohiihto tarjoaa harrastajilleen yleensä mielenkiintoisia maaston- ja reitinlukuhaasteita tunturille tai vuorelle noustessa. Lumiturvallisuuden arviointi ja laskun kannalta hyvän lumen metsästäminen ovat myös osa takamaastohiihdon palapeliä. Takamaastoissa liikutaan yleensä sellaisilla laskuvälineillä, jotka mahdollistavat mukavan hiihtonautinnon, mutta jotka ovat kuitenkin kohtuullisen kevyitä ylämäkiosuuksille. Takamaastohiihdossa vuoren tai tunturin huippu voi olla päämäärä, mutta myös hyvän ja nautinnollisen laskukokemuksen löytäminen on tärkeää. Hyvälle alueelle saatetaan jäädä skinnaamaan (nousemaan nousukarvoilla) parinkin laskun ajaksi.
Randohiihto (ski randonee) on suosittua erityisesti Alpeilla ja tarkoittaa yleensä hiihtovaellusta paikasta A paikkaan B, jossa tavoitteena on maiseman vaihtuvuus ja tiettyjen maastollisten pisteiden, huippujen, solien, harjanteiden saavuttaminen. Randohiihdossa liikutaan kevyemmällä hiihtovarustuksella, koska matkanteko on päämäärä. Vuoristossa randoreitteihin saattaa hyvinkin liittyä myös kiipeilyllisiä osuuksia tai köysistössä kulkemista jäätikköosuuksilla. Randohiihtovarusteet ovat keveydessään erinomaiset ylämäkiosuuksilla, mutta laskunautinnosta joutuu yleensä tinkimään. Ski randonee kisat ovat suosittuja alpeilla, ja näissä mittelöissä hiihtäjät painavat sykkeet korkealla ja hiihtotrikoot tiukalla huippu-urheilun malliin.
Freeride hiihto puolestaan yhdistetään usein big mountain hiihtoon, jossa isot pojat ja kovat tytöt laskevat leveillä suksilla suuria linjoja. Freeride voi tarkoittaa montaakin tapaa tulla lumisia rinteitä alas, mutta vauhti, dropit ja haasteelliset laskulinjat yhdistettynä erinomaiseen laskutaitoon taitavat olla lähimpänä freeriden ydintä. Laskuvälineetkin ovat yleensä jykevämmät kuin takamaastovälineet, koska vaativat laskulinjat vaativat välineiltä erinomaisia laskuominaisuuksia.
Offarihiihto yhdistetään usein hiihtokeskuksen ulkopuolisiin, mutta keskuksesta saavutettaviin mäkiin. Monesti offarihiihto vaatii pientä haikkausta, joko sukset olalla tai repussa tai sitten skinnaten, jotta hyville laskupaikoille päästään. Laskupätkän päätteeksi usein edessä on myös enemmän tai vähemmän pitkä matka lykkimistä takaisin hissin ala-asemalle. Offarihiihtopaikat ovat helpohkosti saavutettavia, joten aivan koskemattomien rinteiden lasku on harvinaista herkkua, koska moni muukin on ollut koluamassa samoja mäkiä. Offareille pääsee monesti melkein välineellä kuin välineellä, mutta lumiturvallisuusvälineistö on syytä olla mukana aina kun siirtyy pois hiihtokeskuksen valvotuista olosuhteista.
Perinteinen hiihtovaellus tunturihiihtosuksilla ahkio perässä on ehkä klassisin tapa nauttia lumella liikkumisesta. Tunturihiihtosukset ovat kevyet ja jalkavat ja luistavat mukavasti tasamaalla ja kumpuilevassa tunturimaastossa. Tunturihiihtomonoksi käy hyvin esim. kevyt sisäkengällinen telemarkmono. Laskuominaisuudet kevyellä varustuksella ovat tietenkin heppoisammat, mutta kyllä tällaisellakin setillä pääsee nauttimaan mukavista käännöksistä kunhan valitsee leppoisat rinteet ja sopivat lumiolosuhteet. Perinteisellä hiihtovaelluksella nautinto tulee kuitenkin siitä kokonaisuudesta, että liikutaan omin voimin ja omavaraisesti ehkä syrjäisilläkin tunturialueilla.
Oli lumella liikkumisen tai laskemisen muoto sitten mikä tahansa, tärkeintä on muistaa pitää järki päässä takamaastoissa. Laskemisesta ja talvisesta luonnosta voi nauttia täysin siemauksin ilman, että ottaa turhia riskejä. Takamaastoissa ollaan kuitenkin aina avusta kauempana kuin hiihtokeskuksessa ja avun saanti hätätilanteessa voi kestää tuntejakin. Takamaastoihin lähdettäessä on hyvä olla valmistautunut siihenkin, että kaikki ei mene suunnitelmien mukaan. Jokaisen takamaastoon halajavan on hyvä pohtia mitkä ovat omat valmiudet ja osaaminen esim. reitinvalinnassa, lumiturvallisuudessa ja talviretkeilyssä yleensä.
Lumia odotellessa.
Tämänkertainen blogistinne Eeva toimii Adventure Partnersissa lumiturvallisuuden ja takamaastohiihdon kouluttajana. Eevan kursseilla opetetaan turvallista liikkumista takamaastoissa. Tulevat lumiturvallisuuskoulutukset.