Talkeetna 11.6. klo 17.24
jatkoa edelliseen…
osa 3.
Ankeaa heräämistä edelleen. Uni maistuisi ja matka alas ei voisi vähemmän kiinnostaa. Pussin lämpö ja helppo elämä meinaa viedä laskeutumisesta voiton. Aamu toimet venyivät iltapäivän toimiksi. Liikkeelle päästiin kolmen aikoihin. Aamun kylmyys vaihtui päivän lämmöksi ja passiivisuus vaihtui liikkeeksi. Täysi CMC vielä Johanneksen reppuun ja matka alas alkaa… rahtia se on sekin.
Parin köysistön jäljet harjanteella helpottavat laskeutumista ja äkkiä olemmekin jo
14.000 jalan leirissä. Seuraavana päivänä lumivyöryn vienyt fiksattu köysilinja on nyt laskeutumispuolelta tyhjä, pääsemme leiriin ilman viivytyksiä.
Sankassa räntäsateessa kaivamme kätkömme esiin ja teemme mahdottomasta mahdotonta. Saamme ahdettua kaiken alas rahdattavan reppuihin ja pääsemme jatkamaan yhdellä kannolla. Johannes osoittaa kauppamiehen lahjansa ja saa kuin saakin myydyksi ylimääräisen muonavarastomme ylös päin pyrkiville retkikunnille… “kaikki meni ostohintaan” ja jätkä sopisi hymynsä puolesta Amerikan mainokseen. Retkikunnilla tuntuu olevan sama taktiikka… ylös päin mennessä hamstrataan alas kulkijoiden tarjoamaa ilmaista muonaa ja polttoainetta. Bilateraalinen kauppa kukoistaa vain väärin päin. Alas menijöiden reput kevenevät ja ylös taivaltavien taakka kasvaa.
Rangejen teltassa pikku Lumi Mönkijö saa vuoriston parasta palvelua paleltuneille sormilleen. Amerikkalainen palveluyhteiskunta toimii ja huumori kukoistaa. Ammattimaisen toiminnan ohessa pikku piruilu ja vitsailu toimii Buranaa parempana kivun lievittäjänä… sopivasti nöyryytetty Mönkijä palaa polulle tovereineen ja matka jatkuu…
osa 4.
17 tunnin down hill-marssi painaa reisissä kun saavumme keskiviikkoaamuna kahdeksalta perusleiriin. 11000 jalan leiristä poimimme mukaan pulkat ja Ski Hililta kasan sinne kaivettua muonaa ja kiipeily varusteita. Unelmat toisesta noususta… hienosta linjasta, jäävät näihin maisemiin! Nyt painumme alas aamuyön kylmyydessä. Keitämme ensin tupla nuudelit ja syömme ne kaksin käsin… jemmaan hamstratut
taffeli, suklaat ja muut herkut maistuvat myös. Kohta lennetään, joku totesi.
Perusleirissä totuus paljastuu. Ei ole lennetty kolmeen päivään, ei lennetä tänään… tuskin huomenna, ehkä… joskun kun sää alhaalla Talkeetnassa paranee.
Parkkeeraus suoraan jonon kärkeen ja kamat levälleen. Aamuauringossa otimme tilanteen haltuun… asetuimme nöyrästi odottamaan. Pikku hiljaa paikalle valui kahden viikon ajalta tuttuja ja tuntemattattomia. Väsyneet miehet kertoilivat väsyneitä juttuja ja piruilutkit kylvivät siementä. Päivä sujui auringossa torkkuen, ei paljon maailman murheet kiinnostaneet. Nautimme lääkelaukun kaikkeen soveltuvaan
käytöön kirjoitettua… inostuimme odottamisesta. Illan tullen vetäydyimme teltan pystytykseen ja pakkasen puraistessa heiluimme pusseihin.
Aamulla kello kahdeksan heräsimme karuun herätykseen. Kovan kiroilun saattelemana meidät patistettiin tamppaamaan lumikengillä kiitorataan lentokoneille joita ei kuitenkaan tänäänsaapuisi. Noh, päivä sai reippaan alun… oli heti herättyä kiire, ei sitten mihinkään. Johannes ei noussut, unohtui nukkumaan.
Päivä sujui säätietoja odotellen ja nukkuen. Pikku Lumi Mönkijän sormesta puktoitiin kuusi millilitraa… mitä lie pakkasnestettä. Päästeltiin pahaa pois. Tuska helpotti ja Rangen toteamus… “kyllä tämä sormi tästä paranee; jalkaasi ei täydy amputoida,” antoi uskoa tulevaisuuteen.
Iltapäivällä saimme kutsun neljän veikeän korealaisen kiiturin
teltalle. Pikku leili povarissa painuimme korealaiselle illalliselle arvaamatta mitä oli tulossa. Telttaan oli katettu porsaan kyljykset, pekonit, tonnikalat, valkosipulit ja tuliset kasvis… hässäkät. Ojensimme tuliaiset ja kulinaristinen / tulinen korealainen vuoristoilotulitus sai arvoisensa alun. Illan mittaan söimme itsemme turvoksiin ja lantrasimme tuliaiset yhdeksään litraan urheilujuomaa.
Yhdistelmää kutsutaan täkäläisittäin Fatoraidiksi… pienille korealaisille kuitenkin täyttä totta!!!
Jalat puuduksiin istuimme teltan täydeltä ensin seitsämän hengen ringissä ja lopulta yhdeksän. Telttajoogaan liittyivät vielä Björn ja Colin… “moi mukulat” meitä aina tervehtien light & fast mestarit. Kuka lie heille suomea opettanut.
Osa 5.
Perjantaiaamu saapui kirkkaana. Wake up fuckers -huuto kaikui kentän kupeessa kahdeksalta. Tänään lennetään. Kummallista… ei jälleen herääminen kiinnostanut. Pikku hiljaa heräilimme ja tuumimme lähtöä… teltan raosta tsekkailimme hyvillä
mielin miten edellisenä iltana rakentamamme lumiukko sai arvoisensa huomion. Paikallinen, meille monesta piruillut opas… oli saanut ilmeisen näköisensä lumitoteemin. Moni sen tunnisti ja pikku kuitti sai vaivansa arvoisen
palkinnon, pirullisesti… viimeisessä kaarteessa.
Osa 6.
Nyt, sivilisaation lämpimän autuuden armottomuudessa kaikki tuntuu voitetutta. Huiput ja toteutumattomat unelmat samoissa paleltuneissa näpeissä. Täältä tullaan taas ja otamme revanssin. Tekstin epäjohdonmukaisuus ja virheiskut
vihjaavat rentoutumisen vaaroista. Tämä täältä ja tältä reissulta… uutta on jo piipussa. Uudessa aamussa jotain vanhaa ja paljon uutta.
Sarah Palin Tribute Expedition kiittää vuorta… Kaijaa & elämää.
“Kuka keksi rakkauden… tyydyn vastaukseen, joku keksi rakkauden”
KaijaK (c)