Pohjois-Espanja on ollut pitkään yksi niistä pyöräilykohteista, jotka ovat odottaneet vuoroaan. Alpit, Dolomiitit ja Pyreneet olivat jo tulleet tutuiksi, mutta tällä kertaa suuntasimme hieman erilaisiin maisemiin. Kohteena olivat Cantabrian vuoret ja Picos de Europan kansallispuiston ympäristö, missä Vueltan legendaarisimmat nousut, Alto d’Angliru ja Lagos de Covadonga, odottivat ajajiaan.
Cantabrian vuoret eivät ehkä ole yhtä tunnettuja kuin Alppien kuuluisimmat solat, mutta pyöräilyväelle nimet kuten Angliru ja Covadonga herättävät välittömästi kunnioitusta. Vuelta a España on vieraillut alueella lukuisia kertoja, ja erityisesti Covadonga kuuluu kilpailun klassikkonousuihin. Angliru puolestaan on mäki, jonka nimi saa ammattilaisetkin suhtautumaan etappiin vakavasti.
Matka alkoi perjantaina aikaisin aamulla. Herätys tuli jo ennen kukonlaulua, sillä lento Bilbaoon lähti kuudelta. Münchenin kautta kulkenut matkustusurakka jatkui vielä vuokra-autolla Potesiin. Pyöräkuljetus oli startannut tiistaina. Huoltokuskit olivat ajaneet Euroopan halki melkein samoilla silmillä ja olivat perillä samaan aikaan. Kova suoritus heiltä.
Päivä 0 – Potes
Ensimmäinen varsinainen ajopäivä oli vasta sunnuntaina, joten lauantaina jäi hyvin aikaa pyörien kasaamiseen ja lähialueeseen tutustumiseen. Testilenkki suuntautui Cucayon kylään, jonne oli vajaan kymmenen kilometrin nousu.
Ylhäällä kylässä pysähdyimme kahville pieneen majataloon. Sattumalta kahvilassa oli meidän lisäksemme vain kaksi asiakasta – ja tietenkin he olivat suomalaisia. Maailma tuntui jälleen yllättävän pieneltä.
Matkalla Cucayoon
Nousu ei ollut erityisen pitkä tai vaikea, mutta tarjosi hyvän ensikosketuksen alueen teihin. Maisemat olivat jo tässä vaiheessa sellaiset, että tulevalta viikolta uskalsi odottaa paljon.
Päivä 1 – Potes → Riaño
Ensimmäinen etappi tarjosi heti sitä, mitä Pohjois-Espanjalta oli tultu hakemaan. Puerto de San Glorion nousussa maisemat paranivat jokaisen mutkan jälkeen. Ainoa haaste oli voimakas tuuli, joka teki etenemisestä paikoin yllättävän raskasta. Serpentiineissä sai tehdä välillä tosissaan töitä, jotta pyörä kulki haluttuun suuntaan.
San Glorion huipulta kävimme vielä kääntymässä Collada de Llesban näköalapaikalla ennen pitkää laskua kohti Valdeónia. Alueella oli ollut hiljattain suuri metsäpalo, ja maisema oli paikoin karun näköinen. Mustuneet rinteet muistuttivat luonnon voimasta.
Karhua tervehtimässä
Päivän viimeinen nousu Puerto de Panderruedalle tuntui jaloissa jo selvästi. Kun vielä loppumatkalla tuuli puhalsi jälleen vastaan, saatiin ensimmäisestä päivästä varsin perusteellinen tutustuminen Espanjan vuoristo-olosuhteisiin.
Päivä 2 – Riaño → Las Caldas
Aamulla sääennusteita tutkittiin tavallista tarkemmin. Yksikään palvelu ei luvannut täydellistä pyöräilysäätä, mutta toiveissa oli päästä mahdollisimman vähällä kastumisella.
Maisema hotellin ikkunasta Rianossa
Reitti nousi loivasti lähes kolmenkymmenen kilometrin ajan kohti Puerto de Tarnaa. Juuri ennen huippua taivas päätti kuitenkin avautua. Viisikymmentä kilometriä laskua märissä vaatteissa ei ollut varsinaisesti päivän kohokohta.
Huono sää vaikutti monen ajosuunnitelmiin. Lopulta olin ryhmästä ainoa, joka lähti La Colladiellan nousulle. Tie oli hiljattain kunnostettu Vueltan vuoden 2025 reittiä varten, ja nousu osoittautui erittäin miellyttäväksi ajettavaksi.
Loppumatkan sain polkea yksin, mutta sateen väistyttyä maisemat ja ajamisen ilo palasivat nopeasti.
Päivä 3 – Las Caldas ja Alto d’Angliru
Monelle koko matkan odotetuin päivä oli vihdoin käsillä. Alto d’Angliru kuuluu pyöräilyn legendaarisiin nousuihin, eikä sen maine ole syntynyt sattumalta.
Anglirun viralliset numerot näyttävät jo paperilla hurjilta. Nousua kertyy noin 12,5 kilometrin matkalla yli 1200 metriä ja keskijyrkkyys lähentelee kymmentä prosenttia. Numerot eivät kuitenkaan kerro koko totuutta.
Lähestyminen La Vegan suunnasta alkaa jopa petollisen maltillisesti. Ensimmäiset kilometrit kulkevat noin 7–8 prosentin jyrkkyydellä, jolloin saattaa hetkeksi kuvitella tarinoiden olevan liioittelua. Hetken hengähdystauon jälkeen todellisuus kuitenkin iskee vastaan.
Garmin alkoi näyttää 15–17 prosentin lukemia, ja koko tien leveys tuli käyttöön. Muutaman kilometrin jälkeen jyrkkyys helpotti hetkeksi 11–12 prosenttiin, mutta vain kerätäkseen voimia seuraavaa iskua varten. Lopulta mittari näytti useaan kertaan yli 20 prosentin lukemia.
Cueña les Cabresin kohdalla usko ja voimat loppuivat yhtä aikaa, ja oli pakko jalkautua hetkeksi.
Teija huipun tuntumassa
Vuelta on käyttänyt Anglirua useita kertoja ratkaisupaikkanaan. Televisiokuvissa mäki näyttää vaikealta, mutta vasta paikan päällä ymmärtää kuinka jyrkkiä rinteet todellisuudessa ovat. Kun vauhti putoaa kävelyvauhdin tuntumaan, alkaa arvostaa aivan uudella tavalla niitä ammattilaisia, jotka ovat taistelleet täällä etappivoitoista.
Kumpi sitten on pahempi Monte Zoncolan val Angliru? Tämän kokemuksen perusteella vaihteleva nousukulma yli 20 prosentin lukemilla tekee Anglirusta tiukemman.
Huipulla fiilis oli kuitenkin juuri sellainen, jonka vuoksi tällaisia mäkiä lähdetään ajamaan.
Päivä 4 – Las Caldas
Sääennuste pakotti muuttamaan alkuperäisiä suunnitelmia. Lähtöä siirrettiin hieman myöhemmäksi, mutta ratkaisu kannatti. Lopulta pääsimme liikkeelle täysin kuivassa kelissä.
Matti nauttii maisemista
Entragun kylään johtava tie kulki näyttävässä rotkomaisemassa, minkä jälkeen alkoi Puerto del Marabion nousu. Ensimmäiset viisi kilometriä olivat tasaisen tiukkaa noin yhdeksän prosentin kiipeämistä. Ylhäällä avautuneet maisemat palkitsivat vaivannäön, ja loppupäivä tarjosi mukavaa kumpuilevaa ajoa.
Anglirun jälkeen kevyempi päivä oli enemmän kuin tervetullut.
Päivä 5 – Las Caldas → Riaño
Paluumatka ylängölle alkoi pitkällä nousulla kohti Puerto San Isidroa. Päivän profiili oli yksinkertainen: 70 km ylämäkeä ja lopuksi vielä Isidron jälkeen nousu Puerto de Las Señalesille.
Pitkän päivän jälkeen palkintona oli vauhdikas lasku porukalla takaisin Riañoon.
Päivä 6 – Riaño → Cangas de Onís
Tällä kertaa suunta oli kohti merenpinnan tasoa. Se tarkoitti vähemmän nousumetrejä ja enemmän vapaarattaan iloista raksutusta.
Puerto del Pontónin lasku oli yksi koko matkan hienoimmista tieosuuksista. Hyväkuntoinen tie kiemurteli rotkon keskellä loputtomien serpentiinien läpi, eikä maisemissa ollut valittamista.
Casiellesin tiellä ei autoja näkynyt
Ennen päivän loppua kävimme vielä ajamassa pienen piston Casiellesiin. Vajaan neljän kilometrin matkalle mahtui lähes viisisataa nousumetriä, joten keskijyrkkyys nousi kaksinumeroisiin lukemiin. Jyrkimmissä kohdissa koko tien leveys tuli jälleen hyötykäyttöön. Onneksi muuta liikennettä ei juuri näkynyt.
Päivä 7 – Cangas de Onís ja Lagos de Covadonga
Viimeisen päivän ohjelmassa oli yksi Espanjan tunnetuimmista pyöräilykohteista. Lagos de Covadonga on paikka, joka kuuluu jokaisen pyöräilyfanin toivelistalle.
Ennen järville nousua kävimme tekemässä kierroksen rannikolle Ribadesellan maisemiin. Paluumatka ajettiin Alto del Torno kautta , mikä osoittautui yhdeksi matkan positiivisista yllätyksistä. Hieno tie, sopivan mittainen nousu ja upeat näkymät.
Päivän huipennus oli kuitenkin Covadongan nousu.
Lagos de Covadonga kuuluu Vueltan kaikkein legendaarisimpiin nousuihin. Ensimmäisen kerran sinne kilpailtiin jo vuonna 1983, minkä jälkeen järvet ovat toimineet lukemattomien suurten taistelujen näyttämönä. Monelle espanjalaiselle pyöräilyfanille Covadonga on samaa luokkaa kuin Alpe d’Huez Ranskassa tai Stelvio Italiassa.
Maisemapalkinto hikoilusta ylämäessä
Nousu ei ole Anglirun kaltainen seinä, mutta noin 12 kilometrin matkalle mahtuu yli 800 nousumetriä ja keskijyrkkyys on noin 7 %. Erityisesti La Hueseran jyrkkä osuus pitää huolen siitä, ettei huipulle päästä ilmaiseksi.
Tie kiemurteli kohti luonnonpuiston järviä, joille muu liikenne on vahvasti rajoitettua. Retkeilijät kuljetetaan ylös busseilla, mutta pyöräilijät saavat nauttia noususta omilla ehdoillaan.
Ylhäällä odottivat maisemat, jotka pysäyttivät hetkeksi. Aurinkoinen sää, vihreät vuoret ja järvet muodostivat täydellisen päätöksen koko matkalle.
Lopuksi
Pohjois-Espanja lunasti kaikki odotukset ja ehkä hieman enemmänkin. Alue tarjosi hienoja teitä, upeita maisemia, erinomaista ruokaa sekä pyöräilijöille erinomaisesti sopivia majoituksia. Nousut olivat välillä armottomia, mutta juuri siksi ne myös palkitsivat.
Jos Angliru oli matkan kovin nousu, niin Covadonga oli ehkä sen kaunein. Harvoin samalla viikolla pääsee ajamaan kahta niin vahvasti pyöräilyhistoriaan kuuluvaa mäkeä. Juuri tällaiset tiet tekevät Pohjois-Espanjasta yhden Euroopan kiinnostavimmista pyöräilykohteista.
Erityisen hienoa oli päästä toteuttamaan pitkäaikainen haave Picos de Europan ja Asturian vuoristoteiden kokemisesta pyörän satulasta käsin.
Kiitos kaikille mukana olleille sekä erityiskiitokset huoltokaksikolle Topille ja Jarpille, jotka jälleen kerran mahdollistivat matkan onnistumisen.
Vuonna 2026 suunnataan uusiin maisemiin Sloveniaan. Sitä ennen ehtii kuitenkin muistella vielä pitkään Anglirun armottomia ramppeja ja Covadongan pysäyttävän kauniita maisemia.
